Patrick "Pata" Degerman on kiivennyt monelle vuorenhuipulle. Mutta on hän kääntynyt railon kohdalla takaisinkin, kun huoli selviytymisestä sekä vaimosta ja lapsista alkoi painaa mieltä.
Korkean vuoren huipun saavuttaminen mahtaa olla upea tunne – vai mitä, Patrick "Pata" Degerman?
– Itse asiassa vuorenhuipun saavuttaminen ei tunnu kauhean erikoiselta. Totta kai ylös pääseminen on kiva asia, mutta siinä ollaan vasta puolessa välissä. Edessä on vielä matka alas. Usein saavutuksen ymmärtää vasta telttaan tai kotiin palatessa, Pata vastaa.
Kaikkein hienoin tunne koetaankin yleensä juuri ennen reissuun lähtöä.
– Silloin kaikki on suunniteltu ja matkalle lähdettävä niillä eväin, jotka on kerännyt. Päälle syttyy aivan erilainen vaihde. Kun vuorta todella pääsee kipuamaan ylös kaiken duunin ja ongelmien jälkeen, fiilis on korkealla: huomaa, että tämähän tulee onnistumaan, Pata kertoo.
Railon kohdalla perhe mieleen
Patalle on käynyt niinkin monta kertaa, ettei huipulle ole päästy.
– Kerran Grönlannissa olimme 200 metrin päässä huipusta, kun vastaan tuli railo. Kaverini olisivat uskaltaneet mennä yli, mutta minä en. Maa rupesi naksumaan jalkojen alla, ja vaimo ja lapset tulivat mieleen. Ajattelin, että ei tämän näin kuulu mennä, Pata kertoo.
Kiipeilykaverit luottivat Patan vaistoon.
– Olin käynyt useammalla vuorella kuin monet heistä ja selvinnyt elossa ilman vammoja. Sen takia he luottivat fiilikseeni siitä, että nyt on huono paikka.