Alaskan erämaissa monesti vaeltanut Matti Lainema on kohdannut suuria seikkailuja villissä luonnossa, mutta unohtumattomin kokemuksista on nälkä. Luonnon armoilla olleiden suomalaismiesten pataan päätyi tuolloin niin majava, sorsa kuin puupiikkisikakin.
Alaskan erämaissa vaeltaneen Matti Laineman äärimmäisin matkakokemus on nälkä. Sen hän pääsi kokemaan ensimmäisellä erämaavaelluksellaan kesällä 1976, kun kolmen hengen suomalaisseurueelta loppui ruoka kesken.
– Kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. On pakko pitää taukoa vähän väliä. Mahdotonta, kun ei jaksa mitään, Matti kuvailee kokemusta.
– Pall Mall oli ainoa asia, mitä oli. Ilman tupakkaa olisi ollut paljon ikävämpää.
Huono kalaonni johti henkiinjäämistaisteluun
Retkeläisten tarkoitus oli ollut hankkia ravintoa kalastamalla. Vesissä oli kuitenkin jäitä, ja saaliit jäivät laihoiksi. Aina pyyntiin ei ollut edes mahdollisuutta.
– Nälästä meitä ei ollut varoiteltu. Uskottiin, että kyllä me ruokaa löydetään. Mutta me olimmekin huonoja kalastamaan.
Vaikeassa maastossa eteneminen oli hidasta, ja 3–4 viikon matka venähtikin 7 viikon mittaiseksi. Tuona aikana miehet laihtuivat noin 15 kiloa. Ravinnon hankinnasta tuli henkiinjäämistaistelua.
Kerran seurue osui harjuksia kuhisevalle purolle. Koko päivän pyyntityön päätteeksi miehet saivatkin kaloja syödäkseen, mutta koko saaliinkaan kalorimäärä ei riittänyt kattamaan edes yhden aikuisen päivän energian tarvetta.
– Sitä näki unta rasvaa tirisevästä pihvistä ja leivän palasta kuin olisi ollut kyse jostain kaukaisesta haavekuvasta. Herätessä aamulla sai sitten sokeripalan, teetä ja lihalientä, kun kaurapuuroakaan ei enää ollut.
Pataan puupiikkisikaa ja majavaa
Nälissään miehet tajusivat, että lihaa oli saatava: oli alettava metsästyspuuhiin.
–Yritettiin me syödä kasvejakin intiaanien ohjeiden mukaan. Mutta eivät ne maistuneet miltään. Ne olivat pahoja, hän tunnustaa.
Viimeisellä viikolla miesten ainoaksi ravinnoksi sokeripalojen, teen ja lihaliemen ohella jäi saaliiksi saatu sorsa. Yksi lintu piti jakaa kolmelle miehelle.
Pitkän matkan aikana pataan päätyi sorsien lisäksi muun muassa majava ja hanhi.
–Yksi hanhi erehtyi lentämään iltanuotion yli, ja siihen sen lento loppuikin.
– Hanhi oli maukas, ja majava oli aivan fantastinen. Kuin vasikkaa.
Eksoottisin herkku lienee paikallinen puupiikkisika. Piikikkään, kotoista siiliä kookkaamman otuksen lihan sanotaan olevan kovaa.
– Alaskalainen keitto-ohje puupiikkisialle on seuraava: pistä otus kattilaan, laita pari kiveä mukaan, keitä 3–5-tuntia. Sitten ota kivet kattilasta ja syö ne. Me syötiin kuitenkin se piikkisika, ja ihan hyvää oli, Matti muistelee.
– Mutta ei niitä piikkisikoja enää silloin näkynyt, kun nälkä iski.
Määränpäässään Kuskokwimvirralla seurue osui intiaanipariskunnan kämpälle. Intiaanit savustivat perinteisellä tavalla pyytämiään lohia, ja nälkäiset miehet pyysivät saada tehdä soppaa heidän pois heittämistään kalan sisälmyksistä. Seuraavan viikon he olivatkin sairaina.
– Toki sen jälkeen he veivät meidät kaupunkiin, ja me ostimme heille korvaukseksi herkkuja ja bensaa.
Studio55.fi/Milja Atu
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.