Suomalainen löytöretkeilijä on pelannut korttia viidakossa pääkallonmetsästäjän kanssa, melonut Tongalla valaan vieressä ja selvinnyt myrskystä Etelämantereella. Suurin vihollinen vuorilla on usein ihminen itse.
Suomalainen Patrick "Pata" Degerman on löytöretkeilijä. Hän on käynyt niin napaseuduilla, vuoristoissa kuin viidakoissakin.
– Innostus lähteä jonnekin saa usein alkunsa siitä, kun näen jonkin makean kuvan tai kuulen hienon tarinan, Pata kertoo.
Patan jalanjälki on jäänyt muun muassa Huippuvuorille, Grönlantiin, Etelämantereelle, Borneoon, Amazonakselle, Tongalle, Fijille, Tahitille, Palaulle ja Afrikkaan.
Se aivan ensimmäinen kipinä löytöretkeilyyn syttyi vaihto-oppilaana Yhdysvaltain New Englandissa vuonna 1986.
– Isäntäperheen jäsenet olivat vuorioppaita. Pitkän jankutuksen jälkeen he suostuivat ottamaan minut mukaan Mount Washingtonille. Mokasin alussa kaikin mahdollisin tavoin, mutta huomasin, että luonto on oikeasti hieno paikka. Se tarjosi sellaista haastetta, jota janosin.
Reissut voittivat siviiliammatin
Vaihto-oppilasvuoden jälkeen Pata palasi Suomeen armeijaan ja opiskelemaan. Hän hankki Taideteollisessa korkeakoulussa siviiliammatin, muttei ole koskaan harjoittanut sitä.
– Reissut veivät mukanaan. Järjestän epäkaupallisia retkikuntia ja kierrän niiden kanssa ympäri maailmaa. Lisäksi olen luennoinut matkoistani noin tuhannessa eri yrityksessä, Pata kertoo.
Extreme-reissuja ei voi järjestää ex tempore.
– Yhtä matkaa valmistellaan muutamasta kuukaudesta jopa kahteen vuoteen. Ihmisillä on työt ja perheet, joiden kanssa asiat on järjestettävä ennen lähtöä. Itse matka kestää yleensä korkeintaan reilun kuukauden.
