Sarjamurhaaja Ismo Junni keräsi uhreiltaan hampaita ja poltti elävältä – perheenisän hirmuteot paljastuivat, kun oma poika avautui poliisille äitinsä kohtalosta

1:25
Näin eläköitynyt tutkinnanjohtaja muistelee Ismo Junnin pojan yhteydenottoa: puhelusta käynnistyi tutkinta, joka johti viiden raa’an henkirikoksen paljastumiseen

Helsinkiläismies surmasi vuosikymmenen aikana viisi ihmistä jäämättä kiinni. Kaikki muuttui, kun perheen vanhin poika avasi suunsa vuosia äitinsä kuoleman jälkeen. Poliisi alkoi tutkia uudelleen vanhoja onnettomuuksia, jotka paljastuivatkin julmaksi henkirikosten sarjaksi.

Loppuvuodesta 1990 Pasilan poliisilaitoksen hälytyskeskuksen puhelin soi puolenyön aikaa. Rikosylikonstaapeli Markku Tuominen vastasi.

Linjan toisessa päässä kolmekymppinen mies kertoi vuosikausia mieltään mustanneesta asiasta. Hän epäili isänsä tappaneen äitinsä kymmenen vuotta aiemmin.

Poika pyysi, että poliisi tutkisi tapauksen uudelleen.

Lapsilla oli tapana muistella äitiä pyhinä

Tuominen ei tiennyt, että hän ratkoisi pian yhtä Suomen rikoshistorian suurinta murhavyyhtiä. Hän sopi pojan kanssa tapaamisen seuraaville päiville ja ryhtyi välittömästi penkomaan rikospoliisin arkistoa.

Perheenäidin kuolemantapaus oli hänelle entuudestaan tuntematon.

– Poika kertoi, että lapsilla oli tapana muistella äitiä ja käydä menetystä läpi pyhäpäivinä. Ilmeisesti nämä asiat olivat taas tulleet hänen mieleensä joulun aikaan ja valvottaneet, tätä nykyä eläkkeellä oleva Tuominen kertoo.

Eloton äiti löytyi vaatehuoneesta

Pojan kuvaamat tapahtumat juonsivat juurensa vuoden 1980 elokuuhun.

Tuolloin poliisi oli saanut hälytyksen Itä-Helsingin Mellunkylään Tuukkalantielle kerrostaloasuntoon. Kolmilapsisen perheen äiti Kaija, 36, oli aviomiehensä Ismon mukaan kaatunut humalassa ja lyönyt päänsä kuolettavalla tavalla.

Ruumis oli asunnon vaatehuoneessa puolipukeisena, villamattoon käärittynä. Naisen yläleuasta puuttui hammas.

Perheen naapurissa asuivat aviopari Matti ja Eila lapsineen. Naapurinrouvan mukaan rauhallisesti käyttäytynyt Ismo oli saapunut siisteissä vaatteissa ja tukka kammattuna ilmoittamaan, että vaimo taitaa olla kuollut.

Eila soitti ambulanssin. Mitään ei ollut enää tehtävissä. 

Perheen kouluikäiset lapset kertoivat myöhemmin, että äiti oli vielä aamulla maannut kylpyhuoneen lattialla tajuttoman oloisena, hengitys koristen. Kotiolot olivat olleet levottomat ennenkin.

Lapset lähtivät kouluun eivätkä kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota. Vasta iltapäivällä he kuulivat suru-uutiset.

Lapsia käskettiin vaikenemaan

Ismo Junni otettiin kiinni epäitynä vaimosta taposta, mutta tarina kaatumisesta ja pään lyömisestä meni läpi poliiseille. Tutkinta päätettiin. Kuolinsyyksi kirjattiin kallovamma.

Äidin kuoleman jälkeen lapset päätyivät isänsä vanhempien huostaan. Isovanhemmat kehottivat lapsia olemaan tapauksesta vaiti ja jättämään aikuisten murheet pois harteiltaan.

Vanhin poika oli ollut äidin kuoleman aikaan noin 15-vuotias. Hän kertoi rikosylikonstaapeli Tuomiselle, kuinka vanhemmat olivat tapelleet äidin kuolemaa edeltävänä yönä.

Kaija-äiti oli paennut lastenhuoneen sängyn alle ja isä oli potkaissut häntä päähän. Nuoremmat sisaret olivat nukkuneet. 

Tuominen selasi perheen asunnosta otettuja lukuisia mustavalkokuvia, tutkintapöytäkirjaa ja ruumiinavaustietoja. Hän huomasi, ettei tutkinnassa ollut sanaakaan siitä, mitä poika oli hänelle juuri kertonut.

Selitystä ei löytynyt sillekään, miksi naisen muutoin terveestä suusta puuttui hammas, siististi irrotettuna.

Halusi töihin ruumishuoneelle

Kymmenen vuoden takainen tutkintamateriaali herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Juttu päätettiin avata uudelleen. Tuomisesta tuli päätutkija. 

Poliisille oli selvinnyt, että Ismo Junnilla oli tapana kuljettaa taskussaan pientä peltirasiaa, jossa hän oli säilyttänyt kuolleen vaimonsa hammasta ja jonkinlaisia pikkuesineitä.

Pojan soiton jälkeen tutkija halusi saada lisäselvyyttä tästä ja muista yksityiskohdista. Vuoden 1991 alussa poliisi alkoi kuulustella uudestaan Kaija Junnin kuolemasta mahdollisesti tietäviä ihmisiä.

Yksi heistä oli naapurin Eila. Hän oli vuosien ajan joutunut todistamaan miehensä Matin ryyppyreissuja Ismo Junnin kanssa. Miehet olivat ystäviä, mutta runsas alkoholinkäyttö aiheutti toisinaan riitoja heidän välilleen.

Myöhemmin Alibi-lehden haastattelussa Eila kertoi karmaisevista havainnoista, joita hän oli tehnyt Junnista vaimon kuoleman jälkeen.

Naapureiden mukaan mies vieraili usein vaimonsa haudalla, koska halusi näyttää uskottavalta suvun silmissä. Eilan mukaan Junni oli ollut erittäin mustasukkainen ja pahoinpidellyt vaimoaan jo pelkistä pettämisepäilyksistä.

Mies oli myös puhunut halustaan hakeutua töihin hautausmaan ruumishuoneelle.

Kuolema tuntui kiehtovan Junnia.

Kirosi pojan tietävän jotakin

Eila kertoi myös, että Junni oli humalapäissään manannut vanhinta poikaansa. Hän vihjaili pojan tietävän jotakin raskauttavaa.

Poika perkele meinaa pelleillä, hän kirosi.

Naapurien korvaan särähti myös lause, jonka Junni sanoi päästessään vapaana miehenä pois poliisikuulusteluista vaimon kuoleman jälkeen.

– Yritti ne, perkele, sitä mun päälle, mutta eivät pystyneet näyttämään mitään toteen, hän kehuskeli.

Eila kertoi, miten hän oli eräänä päivänä jälleen kerran tympääntynyt puolisonsa Matin kosteaan elämäntapaan ja rähinöintiin. Kun Eila tilitti pettymystään, Junni oli tarttunut naapurinrouvaa olkapäistä ja sanonut:

– Kuule Eila, älä välitä, kyllä se kohta helpottaa sullakin.

Eila kertoi tutkija Tuomiselle, että Matti olisi varmaankin tietoinen peltirasiasta, jossa Ismon väitettiin säilyttävän vaimonsa hammasta.

Matilta itseltään asiaa ei tosin enää voitaisi varmistaa. 

Mies oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin, marraskuussa 1986 perheen siirtolapuutarhamökin tulipalossa Helsingin Kivinokalla.

Ensimmäinen tunnustus

Ismo Junni otettiin kiinni muutamien viikkojen kuluessa pojan soittamasta puhelusta. Tuominen oli perehtynyt tapaukseen ja kuullut asianosaisia.

Partio kävi hakemassa Junnin kotoaan Helsingin Kontulasta, jossa hän asui uuden vaimonsa kanssa. 

Mies suhtautui kiinniottoonsa varsin tyynesti ja alkoi keräillä tavaroitaan. 

– Jaa, hän tokaisi, kun poliisit kertoivat asiansa.

Ensin häntä kuultiin vaimon kuolinpäivästä. Kertomukset muuttuivat.

Hän väitti, että vaimo oli yrittänyt itse hukuttautua kylpyammeeseen. Lopulta Junni myönsi pitäneensä hänen päätään pinnan alla. Hän oli hakannut ja potkinut puolisoaan. Vaimo kuoli vakavan väkivallan seurauksena. 

Junni oli myös raahannut uhrinsa kylpyhuoneesta vaatehuoneeseen ja yrittänyt olla sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Kun tämä ei onnistunut, hän oli raiskannut vaimonsa viemärin avauspumpun varrella.

Rikospaikalla otetuista kuvista näkyi, että esine oli aseteltu vainajan viereen. Tällaisiin seikkoihin ei ollut aiemmassa tutkinnassa kiinnitetty lainkaan huomiota. Tarkasti dokumentoidusta rikospaikasta oli suuri hyöty jatkotutkinnan kannalta.

– Lopuksi hän oli hakenut pihdit ja kiskonut vaimon hampaan irti. Hän halusi tietää, näytteleekö vaimo kuollutta, Tuominen kertoo.

Surmatyön jälkeen hän oli myös poistunut kotoaan ja käynyt näyttäytymässä toisessa paikassa kaupungilla. Tarkoituksena oli hankkia keinotekoinen alibi.

Hammas jälleen talteen

Poliisi oli erikoisessa tilanteessa.

Junni oli juuri myöntänyt vuosikymmenen takaisen henkirikoksen, mutta joka haastattelukerralla miehen puheista kävi ilmi myös jotakin uutta.

Tutkinta sai uuden käänteen, kun puheeksi otettiin naapurin Matin kuolemaan johtanut mökkipalo vuodelta 1986. 

Ensin Junni myönsi Tuomiselle viettäneensä Matin kanssa aikaa saman päivän aikana, seuraavaksi hän kertoi olleensa paikalla mökin syttyessä palamaan. 

– Ja lopulta hän myönsi itse sytyttäneensä koko mökin tuleen. Kuulustelutilanteissa hän pyrki poikkeamaan tarinasta ja yritti aina kadota jonkin muun yksityiskohdan pariin. Kun hänet sai pidettyä aiheessa, eikä hän löytänyt pakotietä tarinalle, niin lopulta rikokset selvisivät, Tuominen muistelee.

Matille ja Ismolle oli tullut tappelu naapurien omistamalla siirtolapuutarhamökillä. Matti oli ajanut kaverinsa pihalle. Junni löi Mattia lasimaljakolla naamaan.

– Sen seurauksena yksi hammas oli tullut leuasta läpi. Hän kiskoi hampaan talteen ja laittoi sen samaan pieneen peltirasiaan vaimon hampaan kanssa. 

Poltti kaverinsa ja koiran

Kun Matti makasi henkitoreissaan, Junni valeli mökkiin lamppuöljyä.

Hän tiesi mitä teki. Pehmeästi syttyvä lamppuöljy antaa sytyttäjälle hyvän etumatkan poistua paikalta, kun taas bensiini humahtaa tuleen räjähtävällä nopeudella.

Junni sulki ovet ja siirtyi muutaman sadan metrin päähän kiviaidan viereen katselemaan, kun liekit nielivät mökin. Sisälle jäi myös Matin ja Eilan koira, joka oli paennut miesten tappelua uikuttaen sängyn alle.

Poliisin tietoihin kirjattiin, että palo oli lähtöisin kamiinasta. 

Kivinokan siirtolapuutarhassa oli tapahtunut toinenkin traaginen tulipalo vain muutamaa kuukautta ennen Matin mökin paloa. 

Kaksi kalareissulla ollutta miestä olivat palaneet kuoliaiksi mökkiinsä.

Junnin tunnustuksen myötä Tuomisen epäilykset vahvistuivat entisestään.

Kalareissu päättyi kaksoismurhaan

Tekijää ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Ismo Junni kertoi tutustuneensa entuudestaan tuntemattomiin kalamiehiin Seppoon ja Juhaan siirtolapuutarhan rannassa. Jutustelun jälkeen kolmikko siirtyi miesten mökkiin ryypiskelemään ja istumaan iltaa.

Junni kertoi aiheuttaneensa tahallaan riidan, jonka vuoksi miehet hääsivät hänet pois. Hän jäi etäämmälle odottamaan, että kalamiehet nukahtaisivat.

Sitten hän hiipi takaisin, valeli mökkiin lamppuöljyä, viskasi kynttilän sohvalle sammuneiden miesten väliin, sytytti patakintaan tuleen ja heitti senkin ryypykaveriensa päälle. Perään hän nakkasi vielä ovesta repäisemänsä verhon.

Miehet heräsivät lieskoihin, mutta Junni ei päästänyt heitä ulos. Hän varmisti tuhotyönsä pirskottelemalla palavaa nestettä myös mökin alle.

Jälleen hän seurasi piilopaikastaan, kun palokunta teki työtään.

Kaksoispolttomurhastakaan Junni ei jäänyt kiinni. Palo kuitattiin jälleen kamiinapaloksi.

Junnia koskeva uusi rikostutkinta oli ollut käynnissä vasta jonkin aikaa, mutta tiedossa oli jo neljä henkirikoksen uhria. Tuomisen mukaan Junni oli kalamiesten murhatunnustuksen jälkeen varsin alamaissa ja pyysi päästä vihkipappinsa puheille. 

Poliisi järjesti asian. Papin ja Junnin keskustelujen sisältö jäivät kahdenkeskeisiksi, mutta synninpäästön jälkeen poliisi sai kuulla vielä yhden henkirikostunnuksen.

Kivinokalla oli nimittäin vuonna 1988 palanut kolmaskin mökki, kaksi vuotta kalamiesten ja Matin kuoleman jälkeen.

Palossa oli kuollut ympärivuotisesti siirtolapuutarhamökissään majaillut erakoitunut mies nimeltään Pauli.

"Pestään perkele rappuset"

Junni oli nähnyt Paulin viinakaupassa Helsingin Herttoniemessä ja astunut tahaltaan hänen varpailleen. Näin hän sai jutunjuuresta kiinni.

Hän tiesi, missä Pauli asui.

Miehet lähtivät yhdessä Kivinokalle. Junni toisti kaavansa. Hän aiheutti riidan, sai lähtöpassit ja palasi murha-aikeissa.

– Pestään perkele pojan rappuset, hän oli kuvaillut ajatuksiaan poliisille levitellessään lamppuyöljyä mökin portaille.

Vaikka palojäljet kertoivat jotakin täysin muuta, poliisin kuittasi mökkipalon syttyneen petrolilämmittimestä.

Pieleen menneet tutkinnat herättivät kysymyksiä, sillä palot olivat tapahtuneet saman hehtaarin alueella parin vuoden sisään. Muualla pääkaupungin siirtolapuutarhoissa ei ollut vastaavia tulipaloja ollut.  

Motiivit kumpusivat mökki-katkeruudesta

Tutkinnan aikana poliisille valkeni, miksi Junni keskitti murhatyönsä nimenomaisesti tietylle alueelle. Kivinokka oli Junnille varsin rakasta lapsuudenseutua, josta hänen omat vanhempansa olivat aikanaan omistaneet mökin.

Hän oli kokenut suunnatonta katkeruutta, kun mökki oli aikanaan päätynyt ulkopuoliselle omistajalle. Junni olisi halunnut mökin itselleen.

Motiivina oli kostaa niille, joilla oli jotakin, mitä hänellä ei.

Tuomisen mukaan naapurin Matin murhan taustalla oli myös perhetilanteeseen liittyvät seikat. Junni oli ollut kateellinen Matin näyttävästä ja lapsista huolehtivasta Eila-vaimosta, kun hänen puolisonsa sortui itsekin käyttämään alkoholia. 

Lisäksi Junnia oli sapettanut, kuinka hän oli aina jäänyt alakynteen Matin kanssa tapellessaan.

Matti oli alkanut kutsua Junnia "ammemieheksi" vaimon kuoleman jälkeen. Hänen täytyi aavistaa, että naapurinmies tiesi vaimon kuolemaan liittyvän salaisuuden.

– Kuulusteluissa selvisi, miten tarkkaan hän oli miettinyt uhriensa voimakkuutta ja mahdollista vastaanhangoittelua. Hän pohti tarkkaan, kenelle hän pärjäisi ja kenelle ehkä ei, Tuominen kertoo.

Hänen mukaansa Junni ja Kaija-vaimo käyttivät runsaasti alkoholia, mutta perheen asiat olivat kuitenkin aiempina vuosina olleet melko hyvällä tolalla ja lapsista oli pidetty huolta. Vanhemmat olivat olleet työelämässä. Junni oli tehnyt töitä kattoremonttifirmassa.

Tutkija kertoo, että moni saattoi kuvailla Junnia hauskaksi tarinankertojaksi ja hyväpuheiseksi supliikkimieheksi. Etevistä sosiaalisista taidoista muodostuikin hänen tappavin aseensa, jonka avulla hän sai herätettyä luottamusta ja pääsi lähelle myös ventovieraita uhrejaan.

Pojan soiton jälkeinen uusi tutkinta lukuisine oikeudenkäyntipäivineen vei lähes kaksi vuotta. 

Tuomisen mukaan Junni osoitti loppumetreillä jonkinlaista katumusta. Hän paiskasi tutkijan kättä ja sanoi olevansa pahoillaan aiheuttamastaan pahasta. Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli syyntakeinen. Hän murhasi ihmisiä täydessä ymmärryksessä. 

Alkuvuodesta 1992 Ismo Junni tuomittiin neljästä murhasta ja murhapoltosta sekä yhdestä taposta elinkautiseen. Myöhemmässä hovioikeuskäsitelyssä vaimon tappo aleni törkeäksi pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi. 

Syyttäjä vaati miehen eristämistä pakkolaitokseen, mutta oikeus ei pitänyt sitä tarpeellisena.

Kenelle hammasproteesi kuului?

Tapaus nautti aikanaan kyseenalaista kunniaa Suomen itsenäisen historian suurimpana murhasarjana, jossa kaikkiaan viisi ihmistä oli menettänyt henkensä.

Ismo Junnia ei ole virallisesti luokiteltu sarjamurhaajaksi, mutta asiasta ei myöskään ole täysin vakiintunutta määritelmää. Tyypillisesti luokittelun perusteena on useampi uhri, jotka valikoituvat tietystä joukosta, tekojen välinen tietty ajallinen etäisyys ja samantyyppiset tekotavat. KRP:n mukaan Junnia voi näin ollen kutsua sarjamurhaajaksi suomalaisen rikoshistorian kontekstissa.

– Nykyään lienee aika kulunutta kuvailla jotakin tapahtumaa poikkeukselliseksi, mutta ei tällaisia hampaanrepimisiä ole koskaan tullut vastaan. Nämä olivat hyvin julmia tekoja, keskusrikospoliisista seitsemän vuotta sitten eläköitynyt Tuominen sanoo. 

Vaikka surmatunnustuksia tuli lopulta liukuhihnalta, yhdestä asiasta Junni vaikeni. Kun hänet haettiin kotoaan Kontulasta uusintakuulusteluihin alkuvuodesta 1991, asunnosta löytyi hammasproteesin palanen.

Sen alkuperä ei koskaan selvinnyt. Proteesi ei kuulunut Junnille itselleen, hänen uudelle vaimolleen, edesmenneelle Kaija-vaimolle, kalastajamiehille, naapurin Matille eikä erakoituneelle Paulille.

Oliko uhreja vielä yksi lisää? 

Mysteeriksi jäänyt proteesinpala sijaitsee keskusrikospoliisin rikosmuseossa Vantaan Jokiniemessä. Murhaajaa itseään asiasta ei voida enää tentata.

Junni ehti istua elinkautistaan noin neljä vuotta. Hän kuoli sydänoireisiin 52-vuotiaana, vuonna 1995.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja