Horonkylän henkirikosmysteeri: Saara Arvan, 35, katoamisesta on pian kulunut vuosi, mutta ruumista ei ole löytynyt – taposta epäiltynä olleen miesystävän mukaan nainen "vain piileksii jossakin"

Saara Arvan katoamisesta pian vuosi – poliisi epäilee edelleen henkirikosta 1:05
Video kertoo tiiviisti, mitä Saara Arvan katoamisesta tähän mennessä tiedetään.

Itä-Suomen poliisi on viime syksystä saakka tutkinut katoamistapausta, joka ei runsaista vihjeistä huolimatta ota selvitäkseen. Saara Arva oli uuden miesystävän kanssa kesäreissussa ilman puhelinta ja hänen kasvoillaan näkyi pahoinpitelyvammoja. Mitä naiselle tapahtui?

Toissa keväänä helsinkiläinen Saara Arva, 35, tutustui 49-vuotiaaseen mieheen. Melko tuoreesta tuttavuudesta huolimatta kaksi päätti lähteä yhdessä pidemmälle Suomi-reissulle.

Kulkupelinä toimi miesystävän musta Audi-merkkinen henkilöauto. Ensin kaksikko ajoi Lappiin. Myöhemmin kesällä he palasivat etelämmäksi, Pohjois-Savon alueelle. Kaksikko asettui pidemmäksi aikaa Vesannolle parin tuhannen asukkan kuntaan. 

Pari majoittui Vesannon lisäksi myös Tervossa ja Konnevedellä, joko luonnon helmassa tai autossa yöpyen.

Kummallakaan ei ollut varsinaisia kytköksiä Pohjois-Savon alueelle. Mies oli viettänyt alueella aikaa ennenkin naisseuralaisten kanssa vuokramökeillä.

Saara Arvalle Vesannon seutu ei ollut lainkaan entuudestaan tuttua.

Lähti suutuspäissään pois

Viimeisin ulkopuolinen silminnäkijähavainto Saara Arvasta on tehty 31. elokuuta 2019 Vesannolla Neiturin kanavalla. Silminnäkijän mukaan hän oli liikkeellä miehen kanssa.

Miesystävä on kertonut poliiseille olleensa Arvan seurassa viimeisen kerran seuraavana päivänä, 1. syyskuuta. Miehen mukaan pari oli tuolloin majoittunut syrjäiselle maaseutualueelle Vesannon Horonkylään.

Hänen mukaansa Arva oli suuttunut ja lähtenyt kävelemään leiripaikalta hiekkatietä pitkin pois noin seitsemän aikaan illalla.

Lähimmälle rautatieasemalle oli leiripaikalta matkaa yli 60 kilometriä ja Vesannon keskustaan noin 15 kilometriä. Julkista liikennettä ei enää alkuillasta kulkenut.

Muuta asutusta alueella on vain harvakseltaan.

Mies sanoo Saaran piileskelevän, esitutkinnassa tähän ei viitteitä

Poliisi on kiperässä tilanteessa. Tiedot Arvan ja miesystävän viimeisestä kohtaamisesta perustuvat pelkästään miehen kertomaan, sillä paikalla ei ollut muita henkilöitä. Esitutkinnassa esille tulleiden tietojen perusteella kaksikko vietti matkalla aikaa pääasiassa kahdestaan.

Miesystävä vangittiin helmikuussa taposta epäiltynä. Tutkintavankeus kesti toukokuuhun saakka, kunnes poliisin oli päästettävä mies vapaaksi.

Vangitsemisen edellytykset eivät enää täyttyneet. Syytettäkään ei ole voitu nostaa, koska ruumista ei ole löytynyt.

– Miehen mukaan asiassa ei ole tapahtunut rikosta. Hänen kertomansa mukaan Saara olisi lähtenyt kävelemään pois paikalta ja on vain jossakin piileskelemässä, tutkinnanjohtaja Juha Korhonen kertoo MTV Uutisille.

– Mies pitää mahdollisena, että Saara on elossa, mutta mikään esitutkinnassa tullut tieto ei viittaa siihen. Saarasta ei ole tullut esille mitään tavanomaiseen elämiseen liittyviä havaintoja sitten viime vuoden elokuun viimeisen päivän jälkeen.

Mistä syntyivät kasvovammat?

Viimeisten silminnäkijähavaintojen mukaan Arvan kasvoissa oli katoamista edeltävinä päivinä vammoja, jotka ovat poliisin mukaan syntyneet mahdollisesti pahoinpitelyn seurauksena. 

Poliisikuulusteluissa miesystävä myönsi nähneensä vammat, mutta ei halunnut kommentoida mitenkään niiden syntymistä.

Miehellä on aiempaa väkivaltarikoshistoriaa.

– Hänellä on entisyyttä vuosien varrelta useammasta tapauksesta, joissa hänen on epäilty pahoinpidelleen mukana olleita naiskumppaneita vuokramökeillä, tutkinnanjohtaja Korhonen kertoo.

Etsi Saaraa, palasi kotiinsa

Miesystävä kertoi etsineensä Arvaa Horonkylän leiriytymispaikan lähistöltä tuloksetta katoamisillan aikana, syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kun Arvaa ei kuulunut suutahduksen jälkeen takaisin, mies päätti palata kotiinsa Helsinkiin.

Hän starttasi Audinsa Vesannolta noin kahdeksan aikaan illalla. Esitutkinnassa on ilmennyt, että mies pysähtyi kauppa-asioille Konnevedelle noin tuntia myöhemmin, kello yhdeksän maissa illalla. Helsinkiin hän ajoi Laukaan, Jyväskylän ja Joutsan kautta.

Poliisin mukaan mies saapui kotiinsa Helsinkiin puolenyön jälkeen.

Lähes kolme viikkoa myöhemmin, 19. syyskuuta, Arvan läheiset tekivät naisesta katoamisilmoituksen. He eivät olleet saaneet häneen yhteyttä muutamaan viikkoon.

Mikään ei viitannut siihen, että Arva olisi halunnut kadota vapaaehtoisesti tai jäänyt tieten tahtoen piileksimään syrjäiseen pikkukylään kaukana kotiseudultaan.

Vain muutamia päiviä ennen katoamistaan Arva oli ollut yhteydessä Helsingissä asuviin läheisiinsä ja järjestellyt muun muassa asuntoasioitaan. Hän oli kertonut palaavansa piakkoin takaisin pääkaupunkiin.

Arvalla ei poliisin mukaan ollut käytössä omaa puhelinta. Hän oli käyttänyt tarvittaessa miesystävänsä kännykkää.

Poliisin käsityksen mukaan Arvalla ei ollut reissulla mukanaan paljonkaan omaisuutta, mutta vähäinenkin tavaramäärä on kateissa. Naisen pankkikortilla ei ole tehty ostoja katoamisen jälkeen.

Näkikö joku hiekkatiellä kävelevän naisen?

Tutkinnanjohtaja Juha Korhosen mukaan kaksikon visiitti Vesannolla on jäänyt monien paikallisten mieleen. Poliisi on saanut heistä runsaasti vihjeitä, mutta katoamismysteeri on yhä ratkaisua vailla.

– Vihjeitä on tullut hyvin. Poliisi haluaakin kiittää kaikkia havaintotietoja ja vihjeitä antaneita henkilöitä. Valitettavasti meille ei kuitenkaan ole tullut sellaista vihjettä, joka olisi auttanut Arvan löytämisessä, Korhonen kertoo.

Poliisi kaipaa mustan Audin liikkeistä havaintoja erityisesti aikaväliltä 1.–2. syyskuuta, jolloin miesystävä kertoo ajaneensa Vesannolta Helsinkiin.

Lisäksi poliisi kaipaa tietoja siitä, onko joku mahdollisesti ottanut jalkaisin liikkeellä olleen Arvan kyytiinsä Horonkylän alueelta syyskun ensimmäisen päivän iltana.

– Aikuinen ihminen saa toki kadota vapaaehtoisesti, mutta mikään tässä esitutkinnassa esille tullut ei viittaa siihen. Ja tällaisissa olosuhteissa poliisille syntyy velvollisuus selvittää asia, tutkinnanjohtaja sanoo.

Poliisin käsityksen mukaan Arvalla on ollut katoamispäivänä yllään harmaa huppari, mustat housut ja mahdollisesti musta pipo. Hän on 165 senttimetriä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.

Poliisi pyytää ilmoittamaan Saara Arvan katoamista koskevat havainnot osoitteseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 029 541 5232.

Lue myös:

    Uusimmat