Brasilian jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti julkaisi myöhään Suomen aikaa maanantai-iltana miehistönsä Pohjois-Amerikassa pelattaviin MM-kisoihin. Lukuisten brasilialaisten odotus palkittiin, kun Neymarin kerrottiin olevan mukana joukkueessa.
Joukkueen julkistamisesta oli rakennettu massiivinen mediatapahtuma, jonka huomioarvo kiertyi maajoukkueen kaikkien aikojen parhaan maalintekijän Neymarin joukkueeseen nimeämisen ympärille.
Lukuisista loukkaantumisista viime vuodet kärsinyt 34-vuotias Santosin hyökkääjä on pääsemässä pelikuntoon viime hetkellä, mutta millään tavalla varmaa hänen valitsemisensa kisajoukkueeseen ei ollut.
Päävalmentaja Ancelottiin on kohdistunut viime kuukaudet vahva julkinen paine valita jalkapallokansan suosikkinimi mukaan riippumatta tämän täydestä pelikunnosta.
Kun Ancelotti lausui joukkuetta julkistaessaan Neymarin nimen, yleisö puhkesi useiden kymmenien sekuntien suosionosoituksiin, joita jouduttiin toppuuttelemaan tilaisuuden etenemiseksi.
Neymar ei ole pelannut maajoukkueessa kolmeen vuoteen. 128 maaottelussa 79 maalia tehneen taiturin valinta herätti myös ihmetystä, sillä joukkueen ulkopuolelle jätettiin samoissa hyökkäyspään rooleissa esiintynyt, vahvan kauden Valioliiga-jätti Chelseassa pelannut Joao Pedro.
Brasilia aloittaa MM-turnauksensa Suomen aikaa kesäkuun 14. päivän puolella Marokkoa vastaan, jonka lisäksi se kohtaa alkulohkossa Haitin ja Skotlannin.
Brasilian MM-joukkue:
Maalivahdit
Alisson
Ederson
Weverton
Puolustajat
Alex Sandro
Danilo
Leo Pereira
Bremer
Ibanez
Wesley
Marquinhos
Gabriel
Douglas Santos
Keskikenttäpelaajat
Bruno GuimaraesCasemiroDanilo SantosFabinhoLucas Paqueta
