Opiskelijoiden toimeentulo jää alle kohtuullisen elintason ilman opintolainaa tai työssäkäyntiä, kertoo Kelan tuore tutkimus.
Opintoraha ja asumislisä eivät riitä kattamaan opiskelijoiden välttämättömiä menoja, joita kertyy asumisesta, ruoasta ja liikkumisesta.
Asumisen kustannukset heikentävät toimeentuloa erityisesti kasvukeskuksissa. Pääkaupunkiseudulla tuet ilman opintolainaa eivät riitä edes asumiseen.
Lainan kanssa opintotuki sen sijaan yltää kohtuulliseksi katsottuun elintasoon kaikilla tarkastelluilla kotitaloustyypeillä ja alueilla, Kela kertoo.
– Opintotuen tavoitteena on turvata opiskelijan toimeentulo niin, että hän voi keskittyä päätoimiseen opiskeluun. Käytännössä tavoite ei toteudu ilman opintolainaa, sanoo Kelan erikoistutkija Lauri Mäkinen.