Turun terroristi puri vartijaa vankilassa – epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta

2:26
Turun puukottaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen

Illan Rikospaikka-ohjelman tietojen mukaan Turun terrori-iskusta tuomittua Abderrahman Bouananea epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kyse on tilanteesta, jossa hän puri vartijaa Turun Saramäen vankilassa.

Teko tapahtui lokakuun lopussa. Rikospaikan tietojen mukaan Bouanane puri vartijaa käteen hoitotilanteessa.

Vankila teki asiasta rikosilmoituksen poliisille. Tapausta tutkii Turun poliisi. Vartija ei tiettävästi loukkaantunut pahemmin tilanteessa.

Marokkolainen Abderrahman Bouanane puukotti Turun keskustassa elokuussa 2017  kuoliaaksi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa. Poliisi pysäytti Bouananen ampumalla.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Bouananen elinkautiseen vankeuteen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Bouanane on ollut terroriteon jälkeenkin väkivaltainen.

Alibi-lehti kertoi aikanaan, että hän yritti hyökätä oikeudenkäynnin aikana sellistään vartijoiden kimppuun.

Oikeudenkäynnissä Bouanane istui käsiraudoissa väkivallan uhan takia.

Hän on todennut terroritekonsa jääneen kesken.

Rikospaikan tietojen Bouanane ei esimerkiksi asianajajaansa tavatessaan saa olla tämän kanssa samassa tilassa vaan heidän välissä pitää aina olla joko pleksi tai kalterit.

Aiheesta lisää Rikospaikassa klo 22.35 MTV3.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja