Huumeita käyttänyt nainen havahtui vasta sairaalassa kaltoinkohteluunsa.
Ohikulkija löysi aamuyöllä tajuttoman naisen mattokääröstä kerrostalon edustalta Espoosta. Oli maaliskuu ja nainen oli puolipukeissa.
Mies oli työmatkalla. Hän soitti hätäkeskukseen.
Ensihoito kuljetti naisen sairaalaan, jossa hänen ruumiinlämmökseen mitattiin alle 34 astetta. Kyseessä on merkittävä alilämpö.
Uhri virkosi sairaalassa. Hän kertoi poliisille, että oli viettänyt edellistä iltaa eräässä huumekämpässä.
Siellä hänellä oli tullut riitaa muiden asunnossa olevien kanssa, jotka väittivät häntä varkaaksi. Naisen mukaan häntä oli pahoinpidelty hakkaamalla ja ajelemalla hänen hiuksensa.
Uhrin mukaan hänen oli ollut vaikea hengittää ja kävellä. Lopulta hän oli menettänyt tajunta ja herännyt vasta sairaalasta.
Lue myös: Omat vanhemmat jättivät 10-vuotiaan yön yli pakkaseen – teko paljasti julmuuksien sarjan
Vieras käärittiin mattoon
Tapauksesta joutui syytteeseen parikymppinen nainen, joka asui kyseisessä asunnossa. Hän kertoi käyttäneensä noihin aikoihin runsaasti päihteitä, mutta päässeensä sittemmin kuiville.
Nainen kertoi, että kyseisenä päivänä hänen asunnossaan "ravasi ihmisiä". Asunnolla oli syntynyt riitaa varastamisesta.
Uhriksi joutunut nainen oli ottanut "ison huikan lakkaa", minkä jälkeen hän oli mennyt tajuttomaksi.
Koska asunnossa oli huumeita, siellä asuva nainen ei kertomansa mukaan halunnut virkavaltaa sinne. Siksi hän oli muiden asunnolla olevien henkilöiden kanssa siirtänyt tajuttoman naisen ulos luhtitalon käytävän päähän mattoon käärittynä.

