Orgasmi jokaisella seksikerralla kumppanin kanssa – seksiterapeutti paljastaa keinonsa

Seksiterapeutti paljastaa omat keinonsa orgasmin saamiseen.

Seksiterapeutti Vanessa Marin kirjoittaa MindBodyGreen-sivustolla kamppailleensa yllättäen itsekin orgasmien kanssa.

– En ole aina ollut niin kutsuttu orgasmikuiskaaja, hän tunnustaa.

Koska Marin on itsekin kokenut vaikeuksia orgasmien tavoittelussa, hän kertoo suhtautuvansa intohimoisesti orgasmien opettamiseen muille naiselle. Asiantuntija haluaa olla läpinäkyvä sen suhteen, että hänellä on itsekin ollut omat kamppailunsa  makuuhuoneen puolella.

Marin kertoo kyenneensä 10 vuotta saaman orgasmin helposti itsekseen, mutta ei koskaan kumppanin kanssa.

– Uskoin todella, etten koskaan oppisi, kuinka saada orgasmi kumppanin kanssa.

Nyt Marin on kuitenkin siinä pisteessä, että saa vähintään yhden orgasmin jokaisella seksikerralla kumppaninsa kanssa. Niinpä hän jakoi vinkkinsä muille.

Ei teeskentelyä

Marin kertoo alkaneensa teeskennellä orgasmeja tajuttuaan, ettei saisi niitä oikeasti kumppanin kanssa.

– Teeskentely oli epätyydyttävää, mutta tunsin aina kiusausta tehdä niin, koska en halunnut loukata kumppanini tunteita. Halusin hänen tuntevan, että hän on hyvä sängyssä. Kun aloitin uuden parisuhteen, halusin kumppanini ajattelevan, että meillä on hyvä seksuaalinen kemia. Siihen mennessä, kun suhde oli vakiintunut, tunsin olevani liian syvällä valheessa tunnustaakseni, hän paljastaa.

Saavutettuaan jo näyttelijämäiset kyvyt orgasmin teeskentelystä Marin oli jo lakannut nauttimasta seksistä.

– Tajusin, että minun täytyi lopettaa roolileikit feikkiorgasmeista, jos halusin alkaa saada oikeita. Se oli vaikeaa, mutta päätin, etten enää teeskentele orgasmeja, ja pysyin siinä lupauksessa.

Kerroin itselleni, että ansaitsen orgasmeja

– Koska orgasmini tuntui niin monimutkaiselta ja vaikealta kumppanin kanssa, aloin tuntea, ettei se vain ollut vaivan arvoista, Marin kertoo.

Nainen huomauttaa, että hänestä tuntui pahalta pyytää kumppania keskittymään häneen, kun hän ei edes itse tiennyt, mitä tarvitsi tai kuinka kauan häneltä kestäisi päästä sinne.

– En halunnut antaa palautetta, koska en tiennyt, mitä sanoa. Tuntui helpommalta unohtaa oma nautintoni ja keskittyä kumppaniini.

Yksi Marinin isoimmista askelista kohti orgasmeja olikin ymmärtää, että hänen oma orgasminsa oli yhtä arvokas ja tärkeä kuin kumppaninkin orgasmi. Aina kun hän nykyään tuntee olonsa epämukavaksi saadessaan kumppaniltaan nautintoa, hän muistuttaa itselleen, että ansaitsee sen.

Tutkiskelen orgasmia itsekseni

Alun perin Marin oppi saamaan orgasmin yksin. Opettaessaan tuhansille muillekin naisille, kuinka saavuttaa se kriittinen ensimmäinen orgasmi, Marin on alkanut uskoa, että se on paras tapa oppia.

– Sinun täytyy oppia, kuinka tuottaa nautintoa omalle kehollesi yksin, ennen kuin voit opettaa kumppanillesi, kuinka viedä sinut sinne.

Marin kokeili erilaisia tekniikoita ja opetti kehoaan saamaan orgasmin erilaisilla tavoilla.

Mindfulness

Yksi tärkeimmistä orgasmia edistävistä asioista on kyky keskittyä hetkeen seksin aikana. Aina se ei onnistu.

– Kuten niin monet muutkin naiset, kamppailen keskittymisen kanssa seksin aikana, Marin kertoo ja toteaa hidastamisen ja läsnäolemisen olevan seksin aikana vaikeaa.

–  Minulle oli liian vaikea opetella, kuinka olla enemmän läsnä seksin aikana, joten aloin aluksi harjoitella, kuinka keskittyä enemmän makuuhuoneen ulkopuolella. Huomasin, että tämän taidon opettelu erikseen teki oppimisesta helpmpaa. Aloitan nyt jokaisen päivän 10–20 minuutin mindfulness-harjoituksella, yleensä ohjattua meditaatiota mindfulness-svoelluksen avulla, Marin kertoo.

Naisen mukaan keskittyminen seksissä on sitä helpompaa, mitä säännöllisemmin hän harjoituksia tekee.

En odota saavani orgasmia yhdynnässä

Orgasmi yhdynnässä on toisinaan helpommin sanottu kuin tehty. Eräässä tutkimuksessa 73 prosenttia naisista kertoi tarvitsevansa suoraa klitoriksen stimulointia yhdynnän aikana saavuttaakseen orgasmin tai haluavansa sitä siksi, että orgasmi tuntui silloin paremmalta.

Marin kertoo ymmärtäneensä, että yksi hänen suurimmista mokistaan oli odottaa, että hän saisi orgasmin yhdynnästä.

– Nyt kun olen oppinut paljon enemmän siitä, kuinka naisen orgasmi toimii, ymmärrän, että se oli epärealistinen odotus, etenkin ihka ensimmäiseltä orgasmiltani kumppanin kanssa.

Koska klitoris ei saa juurikaan stimulaatiota yhdynnässä, voi orgasmin saaminen olla vaikeaa.

– Hermopäätteiden kannalta minulla on tapana sanoa, että yhdyntä on naiselle sama kuin miehelle kivesten silittäminen. Se voi tuntua hyvältä, mutta suurimmalle osalle ihmisistä se ei vain ole tarpeeksi stimulaatiota, että se johtaisi orgasmiin.

Marin on oppinut saamaan orgasmin myös yhdynnän aikana, mutta ei sisään ja ulos -liikkeestä sellaisenaan.

Orgasmi on aktiivinen prosessi, ei passiivinen

Naisen orgasmista puhuttaessa kehotetaan yleensä rentoutumaan, kuin orgasmi tapahtuisi naisen ottaessa passiivisen roolin. Siksi Marinkin vain odotti, että orgasmi tapahtuisi.

– Olen oppinut, että orgasmi vaatii minua olemaan aktiivinen ja ottamaan vastuuta omasta nautinnostani. Otin kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti nautinnon omiin käsiini. 

Marin huomasi, että yksi varmimmista ja nautinnollisimmista tavoisa saada orgasmi oli saada klitoriksen stimulaatiota yhdynnän aikana, joko lelun avulla tai niin että hän itse tai kumppani antoi sitä.

Lakkasin harrastamasta epäitsekästä seksiä ja aloin harrastaa itsekästä seksiä

Orgasmivaikeuksiensa aikana Marin keskitti aikansa ja vaivansa huolehtiakseen enemmän kumppaninsa kokemuksesta kuin omastaan.

– En sanonut mitään, jos en nauttinut siitä, mitä tapahtui, tai vaikka minua olisi sattunut, koska en halunnut keskeyttää kumppaniani. Teesketenlin orgasmeja, jotta kumppanini saisi tunteen, että on hyvä sängyssä. Käytin kaiken huomioni kumppaniini, enkä lainkaan itseeni. Nyt kutsun tätä "epäitsekkääksi seksiksi" ja luulen, että monet naiset samaistuvat siihen.

Nyt Marin harrastaa "itsekästä seksiä", jossa hän välittää yhtä paljon omasta nautinnostaan kuin kumppaninsakin kokemuksesta.

Vuosien kamppailun jälkeen Marin saa nyt orgasmeja aviomiehensä kanssa aina, kun haluaa.

Lue myös:

    Uusimmat