Seksuaaliterapeutti Joonas Pesonen muistuttaa, että orgasmi ja siemensyöksy eivät ole sama asia.
Monelle on pinttynyt päähän ajatus siitä, että miestyypillisen kehon orgasmi ja siemensyöksy olisivat yksi ja sama asia.
Seksuaaliterapeutti Joonas Pesonen kumoaa myytin.
– Orgasmi tapahtuu mielen tasolla, ja siemensyöksy on fysiologinen reaktio. Ne tapahtuvat usein samanaikaisesti, mutta eivät aina.
– Joskus esimerkiksi penetratiivisessa seksissä tapahtuu orgasmi, mutta ei ejakulaatiota eli siemensyöksyä. Ejakulaatio voi tapahtua myös sisäänpäin, jolloin siemennestettä ei purkaannu, koska se päätyy virtsarakkoon, Pesonen kertoo.
Lue myös: Eemil ei löydä sopivaa kondomia perusmarketista
Tästä syystä erottelu on tärkeää
Pesosen mukaan orgasmi- ja ejakulaatiokäsitteiden erottelu on tärkeää, jotta olisi mahdollista laajentaa käsitystä siitä, miten miestyypilliset kehot voivat saada orgasmeja ja nautintoa.
– Helposti ajattelemme, että nautinto tulee niemenomaan peniksen kautta, mutta eihän näin ole.
– Eturauhasorgasmit ovat yksi, mistä moni mies on sanonut, että se on jopa voimakkaampi kuin peniksen kautta saatu.
Eturauhasen lisäksi orgasmin voi saada aikaan myös muita erogeenisiä alueita, kuten nännejä, stimuloimalla.

