Miksi jättäisit kumppanisi huolehtimaan omasta orgasmistaan, jos voit häntä siinä auttaa?
Tutkimusten mukaan yhdyntäorgasmi on suurimmalle osalle naisista pelkkää fantasiaa. Tämän olen havainnut myös keskusteltuani asiasta ystäväpiirissäni. Aniharva ystävistäni on kertomansa mukaan koskaan saanut orgasmia yhdynnän aikana tai varsinkaan pystyy siihen säännöllisesti.
Kuulun myös itse tähän orgasmikyvyttömien porukkaan, enkä ole ikinä edes odottanut pääseväni hekuman huipulle yhdynnässä. Vähän niin kuin kieltäydyn syömästä tiettyjä ruokia, joita en koskaan ole edes maistanut, olen ilmoittanut sängyssä heti kättelyssä, että turha edes yrittää, en kuitenkaan saa.
Jokainen hoitakoon itselleen oman orgasmin -lause on tämän vuoksi herättänyt minussa suorastaan väkivaltaisia ajatuksia. Jos orgasmin saaminen yhdynnän aikana on tuntunut mahdottomalta, niin ei se myöskään omin käsin seksin aikana tunnu yhtään sen mahdollisemmalta – tai ainakaan erityisen hauskalta. Samalla vaivalla voisin sitten olla sängyssä yksinkin, jos homma joka tapauksessa menisi kerta toisensa perään henkilökohtaisiksi roplaushommiksi.

