Jessica laihtui koronakaranteenissa 22 kiloa: "Mitä enemmän painoa putosi, sitä enemmän energiaa minulla oli"

Testaa heti! Nopea narukikka paljastaa, pitäisikö sinun laihduttaa 0:37
Narukikka on nopea tapa selvittää, onko kroppaan kertynyt liikakiloja. Se on lihavuusasiantuntijan mukaan myös painoindeksiä parempi indikaattori lihavuudesta.

Aluksi maailman koronatilanne masensi Jessica Hoodia entisestään. Lopulta nainen päätti käyttää pakollisen koronakotoilun hyödykseen ja keskittyä itseensä.

Koronakaranteeni muutti Jessica Hoodin elämän. Nainen laihtui koronakotoilun aikana 22 kiloa. Instagramissa  Jessica kertoo, että vuosi 2020 on ikävistä asioista huolimatta muuttanut hänen elämänsä paremmaksi.

"Koin, että ruoka antoi minulle tarkoituksen"

Melbournessa asuva Jessica kertoo, että kun korona pakotti kansalaiset koteihinsa, hänen mielialansa laski. Masentunut Jessica tukeutui pikaruokaan: hän yritti vain selvitä läpi päivien, ja syöminen auttoi siinä, kertoo Yahoo.

– Oli toukokuun loppu ja olin painavimmillani. Masennukseni oli vakavaa ja elämäni pyöri ruoan ympärillä. Se avulla selvisin. Koin, että ruoka antoi minulle tarkoituksen, hän muistelee sosiaalisessa mediassa.

Jessica kertoo kärsineensä masennuksesta vuosia. Koronakeväänä 2020 kaikki tuntui kuitenkin karanneen hänen otteestaan. Nainen päätti, että jonkin on muututtava.

– Päätin alkaa tehdä pieniä muutoksia. Aloitin sokerisista juomista, donitseista, kakuista ja suklaasta, Jessica kuvailee somessa.

– Ei ollut kyse siitä, että syön niitä; [kyse oli siitä, että] ne eivät enää olleet herkkuja, vaan asioita, joilla elin joka päivä.

Jessica aiemmin ja nyt. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Mitä enemmän painoa putosi, sitä enemmän energiaa minulla oli"

Jessica päätti pienentää annoskokoja ja siirtyä paljon proteiinia sisältävää ruokavalioon. Ensimmäiset viikot olivat hyvin vaikeita.

– Painonpudotus on yksi niistä asioista, joiden suhteen haluaisi vain napsauttaa sormiaan ja nähdä tuloksia. Se, että painoin läpi noiden ensimmäisten viikkojen, oli vaikeinta, nainen muistelee.

Kesäkuuhun 2020 mennessä Jessica oli kuitenkin paitsi pysynyt suunnitelmassaan, myös pudottanut kahdeksan kiloa.

– Mitä enemmän painoa putosi, sitä enemmän energiaa minulla oli. Tiesin, että nyt on minun aikani loistaa, panna itseni etusijalle, keskittyä omaan onneeni, hän kirjoittaa.

"Jos en muuttaisi sitä, mitä teen, demonit päässäni voittaisivat"

Jessica huomauttaa, ettei tehnyt muutosta siksi, että olisi ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Hän kuitenkin huomauttaa, että korona-aikana jonkin oli muuttuttava.

– Jos en muuttaisi sitä, mitä teen, demonit päässäni voittaisivat, hän kuvailee ajatuksiaan. 

– On vaikeaa uskoa, että olen pudottanut melkein 20 kiloa. Joskus ajattelen, että herään, ja tämä oli vain unta, nainen kuvaili pudotettuaan 18 kiloa.

Jessica 18 kilon pudotuksen jälkeen. Jos julkaisu ei säy, katso se täällä.

Muistaa vuoden 2020 kaikesta huolimatta onnistumisen vuotena

Elokuussa Jessica oli pudottanut jo 22 kiloa. Hän on ylpeä siitä, että kykeni tekemään koronapandemiasta huolimatta jotakin positiivista.

– Otin negatiivisen asian ja muutin sen positiiviseksi, ja samalla huomasin, miten voimakas olenkaan. Jos voin tehdä tämän, pystyn mihin vain, Jessica sanoo.

Hän myös toteaa, ettei esimerkiksi liikunnan hyötyjä oikeasti ymmärrä ennen kuin ne kokee.

– Kun muistelen vuotta 2020, muistan eniten oman voimani ja päättäväisyyteni, vaikka koronavirus on jättänyt suuren arven sydämiimme.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Aiemin somevaikuttajana tunnettu Jessica on avautunut muun muassa siitä, miksei anna aviomiehensä nähdä itseään alasti, seksielämästään sekä asioista, joista vanhemmat "eivät saisi" puhua.

Lue myös:

    Uusimmat