Netflixin Fit for TV: The Reality of the Biggest Loser -dokumentti valottaa Yhdysvaltojen Suurin pudottaja -ohjelman karujakin taustoja.
Vuosina 2004-2016 Yhdysvalloissa kansaa sekä ihastutti että vihastutti Suurin pudottaja-sarja, jossa ylipainoiset ihmiset pyrkivät eroon liikakiloistaan ja eniten painoa pudottanut kisaaja kruunattiin suurimmaksi pudottajaksi.
Historiansa aikana ohjelma keräsi runsaasti kritiikkiä, ja siihen liittyviä syitä perataan Netflixin tuoreessa dokumenttisarjassa Fit for TV: The Reality of the Biggest Loser. Dokumentissa on haastateltu useita ohjelmaan osallistuneita kilpailijoita, sen tuottajia, lääkäriä sekä toista valmentajista.
Yksi dokumentin keskeisistä teemoista on kilpailijoiden kyseenalainen kohtelu. Mikäli pysyi mukana alusta loppuun asti, kesti painonpudotusoperaatio ohjelmassa 30 viikkoa. Suurimmat painonpudotukset olivat massiiivisia, ja jotkut onnistuivat tiputtamaan painostaan kymmeniä kiloja.
Dokumentin mukaan kilpailijoilta edellytettiin, että heidän tulisi polttaa päivässä vähintään 6000 kaloria. Aikuinen ihminen tarvitsee päivässä noin 2000-3000 kaloria.
Kilpailijoiden mukaan he saivat syödä vain 800 kaloria päivässä valmentajien ohjeiden mukaan – ohjelman lääkärin suositusten vastaisesti.
Robert Huizengan
Valtava painonpudotus edellytti kurinalaista treenausta. Ohjelman aikana kilpailijat suorittivat erilaisia fyysisiä haasteita ja kuntoilivat jopa kahdeksan tuntia päivässä.
Fit for TV: The Reality of the Biggest Loser -dokumentin mukaan ohjelman lääkäri Robert Huizenga olisi ollut usein napit vastakkain valmentajien sekä tuottajien linjausten kanssa.Credit: WENN Rights Ltd / Alamy Stock Photo
Kuvausten jälkeen moni kisaaja olikin uuden ongelman edessä: kotona odotti arkielämä ja monilla päivätyöt aikatauluineen. Ohjelmaa on kritisoitu siitä, ettei se tarjonnut osallistujilleen realististisia keinoja yhdistää kuntoilu sekä uudenlaiset ruokailutottumukset, jotta tuloksia olisi pystynyt ylläpitämään.
– En usko, että kenellekään on realistista jatkaa sellaista aktiivisuutta, ellei ole ammattiurheilija, 3. tuotantokauden kilpailija Jen Kerns toteaa dokumentissa.
Kilot tulivat takaisin
Suurimman pudottajan voitti vuonna 2009 Danny Cahill. Hän painoi ohjelman alkaessa 195 kiloa, ja sen voittaessaan 87 kiloa. Cahill pudotti siis painoaan ohjelman aikana 108 kiloa.
Hänet nähdään ja kuullaan dokumentissa. Kilot ovat tulleet takaisin, ja jo vuonna 2018 Cahill oli lähes samanpainoinen kuin ohjelmaan lähtiessään.
– Se häpeä, mitä tuntee epäonnistuessaan suuren onnistumisen jälkeen, se on raskas taakka kantaa, Cahill suree dokumentissa.
Samankaltaisista kokemuksista on kertonut myös muun muassa ensimmäisen tuotantokauden voittaja Ryan Benson.
– Ei ole salaisuus, että painoni nousi takaisin. Kolmen päivän kuluessa ohjelman päättymisestä painoni nousi 11-13 kiloa pelkästään nesteiden vuoksi, Benson kertoi vuonna 2024.
Jillian Michaelsin valmennustyyli on kerännyt kritiikkiä. Michaels ei osallistunut dokumentin tekemiseen.Credit: ZUMA Press, Inc. / Alamy Stock Photo
Suurimman pudottajan tarun loppumista Yhdysvalloissa siivitti New York Timesin vuonna 2016 julkaisema artikkeli jossa esitettiin tutkimus, jonka mukaan ohjelman kilpailijoiden aineenvaihdunta oli vahingoittunut pysyvästi. Lisäksi ohjelman toisen valmentajan Jillian Michaelsin paljastettiin antaneen valmennettavilleen kofeiinitabletteja laihtumista edistämään.
Tosin, useat entiset kilpailijat arvioivat dokumentissa heidän aineenvaihduntansa olleen vahingoittunut jo ennen ohjelmaan osallistumista.
Apua vai haittaa?
Yksi dokumentin hätkähdyttävimmistä väitteistä on toisen tuotantokauden kilpailijalta Suzanne Mendoncalta, jonka mukaan ohjelman tuottajat olivat käskeneet häntä lihottamaan itseään ennen kuvauksia.
Mendonca oli kertonut castingin yhteydessä alkaneensa jo treenata sekä yrittävänsä syödä terveellisemmin. Roolittajilla oli tietoon nihkeä reaktio.
– He sanoivat: "Ei, emme halua, että teet niin. Haluamme, että saat vielä lisää painoa.", Mendoca muistelee.
– Halusin niin kovasti päästä mukaan ohjelmaan, että lihoin.
Nainen kertoo, että kuvausten jälkeen hänelle puolestaan kehittyi pakkomielteinen suhtautuminen treenaamiseen sekä armottoman dieetin noudattamiseen.
– Tulin takaisin vakavan syömishäiriön kera. Lopetin syömästä.
Ohjelman voittanut Danny Cahill kertoo ehdottaneensa tuottajille "jälkihoito-ohjelmaa", jolla olisi voitu tukea kisaajia elämänmuutoksen ylläpidossa kameroiden sammuttua niin psykologisella avulla sekä kunto-ohjelmien myötä. Suurin pudottaja oli aikansa valtava kansainvälinen menestys, jonka jokainen jakso keräsi miljoonia katselijoita. Myös rahaa liikkui ohjelmassa, jonka brändi niin ikään laajeni.
Apua ei kuitenkaan ohjelman päättymisen jälkeen enää herunut tuotannolta.
– Ketään ei kiinnostanut sellainen lainkaan, Cahill arvioi.
Seitsemännellä tuotantokaudella kisannut Joelle Gwynn loukkasi selkänsä kuvausten treenien aikana. Gwynnin mukaan hän yritti myös olla yhteydessä tuottajiin, kuinka asian kanssa tulisi edetä. Tukea ei hänen mukaansa ollut tarjolla.
Dokumentissa haastateltu tuottaja kiistää, että olisi itse koskaan saanut Gwynniltä yhteydenottoa. Ohjelman luojana toiminut David Broome sen sijaan toteaa, ettei jälkihoito-ohjelma olisi ollut mahdollinen taloudellisista syistä.
– NBC (ohjelmaa esittänyt kanava) ei olisi antanut sitä meille, Broome perustelee.
Lähes-kuolintapaus
Kahdeksannella tuotantokaudella kisasi myös Tracey Yukich, jolle oli käydä todella huonosti heti ohjelman alkumetreillä.
Kuvausten ensimmäisenä päivänä kilpailijat laitettiin ensitöikseen juoksemaan 1,6 kilometrin eli yhden mailin pituinen matka. Panokset olivat kovat, sillä kaikki maaliin päässeet eivät pääsisi ohjelmaan.
Yukich halusi mukaan hinnalla millä hyvänsä. Kunto loppui kesken, mutta hän päätti vaikka ryömivänsä maaliin. Lopulta jalat eivät kantaneet, ja hän pääsi maaliin muiden avustuksella.
Maalissa Yukich menetti tajuntansa, paikalle kutsuttiin helikopteri ja hänet lennätettiin sairaalaan. Selvisi, että Yukichilla oli rabdomyoloosi, eli harvinainen lihasvaurio, joka aiheuttaa kehon lihasten hajoamisen.
Alkuun luultiin, että Yukichilla oli lämpöhalvaus, mutta todellisuus oli todella hengenvaarallinen.
– Elimistöni oli kirjaimellisesti sammumassa, Yukich muistaa.
– Rabdomyoloosi oli kehoni tapa sanoa: "aion sammuttaa sinut". Se alkoi maksastani, sitten se siirtyi munuaisiini ja sitten sydämeeni. Siinä vaiheessa olin vähällä kuolla.
Yksi dokumenttiin osallistuneista kilpailijoista kertoi Bob Harperin huutamisen olleen yksi hänen elämänsä nöyryyttävimmistä ja traumaattisimmista kokemuksista. Valmentaja myöntää dokumentissa omia puutteitaan, mutta kertoo seisovansa silti työnsä takana./All Over Press
Tapahtuneen jälkeen Yukich vietti kolme viikkoa sairaalassa, josta hän palasi monien yllätykseksi takaisin ohjelman kuvauksiin. Yukich pudotti lopulta yli 50 kiloa, mutta jostain syystä hänestä tuli ohjelman katsojien inhokki.
Dokumentissa valmentaja Bob Harper myöntää, ettei hänellä ollut kokemusta työskentelystä ylipainoisten ihmisten kanssa. Ennen Suurinta pudottajaa Harper oli työskennellyt Hollywoodissa muun muassa näyttelijöiden kanssa.
Sittemmin Yukich on juossut Bostonin maratonin neljästi. Vaikka hänen kokemuksensa ohjelmasta oli hyvin traumaattinen, Yukich kertoo olevansa kuitenkin kiitollinen siitä, että pääsi ohjelmaan, sillä vastoinkäymisistä huolimatta se muutti hänen elämänsä pysyvästi.
Suomalaista versiota Suurin pudottaja -ohjelmasta esitettiin 2006-2010 vuosina MTV3-kanavalla ja vuonna 2014 AVA:lla. Vuodesta 2019 lähtien ohjelmaa on esittänyt Nelonen, ja sen viimeisin tuotantokausi nähtiin vuonna 2022.
Aino Haili työskentelee MTV Uutisissa kulttuuri- ja viihdetoimittajana. Haili on erikoistunut muun muassa undergroundkulttuuriin, musiikki-, elokuva- ja kuninkaallisaiheisiin sekä ilmiöihin. Haili ottaa vastaan mielellään uutisvinkkejä viihteen ja kulttuurin saralta.
