Vatsalihakset saa näkyviin keittiössä, ei kuntosalilla, muistuttaa CNN.
Vaikka talvea on vielä jäljellä, moni haaveilee jo kesän kauniista päivistä ja hellekeleillä esiteltävästä ”kesäkunnosta”.
Kilojen karistamisen vuoksi useat kuntosalit ovat tammikuussa ääriään myöten täynnä. Liikunta ei kuitenkaan ole paras tapa painon pudottamiseen – enemmän pitäisi tarkkailla, mitä suuhunsa pistää.
LUE MYÖS: Tee nämä kolme muutosta ja laihdu – lääkärit paljastivat nyrkkisäännöt painonpudotukseen
Liikunta kuluttaa vain pienen osan kaloreista
Kaikki ihmisen saamat kilokalorit tulevat ravinnosta. Kuitenkin vain osa kaloreista palaa liikunnan ansiosta. Keho kuluttaa energiaa myös perusaineenvaihduntaan, kuten verenkierron, hengityksen ja aivojen toiminnan ylläpitämiseen, sekä ruoansulatukseen.
Suurimmalla osalla ihmisistä perusaineenvaihdunta kuluttaa 60–80 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta, kertoo tutkija Alexxai Kravitz CNN:lle. Määrä vaihtelee ihmisen iän ja lihasmassan mukaan. Mitä vanhempi on, sitä vähemmän perusaineenvaihdunta energiaa käyttää. Mitä enemmän lihasmassaa, sitä enemmän energiaa kuluu pelkkien perustoimintojen ylläpitämiseen.
Noin kymmenen prosenttia ihmisen saamista kaloreista palaa ruoansulatusjärjestelmässä. Tämä tarkoittaa, että karkeasti ottaen 10–30 prosenttia saadusta energiasta palaa liikunnan muodossa.
– On tärkeää huomata, että luku sisältää kaiken fyysisen aktiivisuuden kävelystä, kirjoittamiseen, vääntelehtimiseen ja urheiluun, Kravitz sanoo.
Hänen mukaansa tavallinen ihminen polttaa 5–15 prosenttia päivittäisestä energiansaannistaan liikunnalla. Määrä ei ole mitätön, muttei myöskään suuri.


