Jari sai alkuvuodesta kuulla sairastavansa parantumatonta tautia. Mies ei kuitenkaan tyytynyt tuomioonsa, vaan lähti etsimään parannuskeinoa. Nyt hänelle on luvattu, että hän paranee täysin.
Noin vuosi sitten rakennusalan yrittäjä huomasi, ettei vasara pysy enää kädessä. Jari Kaplas epäili sairastavansa reumaa ja meni tutkimuksiin. Tammikuussa reuman ynnä muutaman muun sairauden mahdollisuus oli poissuljettu. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ALS-tauti.
Jari tiesi sairaudesta ennestään jo vähän, sillä hänen setänsä kuoli siihen 20 vuotta sitten. Diagnoosin jälkeen setä luovutti ja eli vain kaksi vuotta. Taudin edetessä kaikkien tahdonalaisten lihasten toiminnat heikkenevät, ja ALS johtaa vaikeaan invalidisoitumiseen. Käytännössä ALS on kuolemaan johtava tauti, sillä loppuvaiheessa myös hengityslihasten toiminta lakkaa.
– Taudissa inhottavinta ja masentavinta on se, että ihminen on täysjärkinen loppuun asti, Jari toteaa.
ALS-tautia on monentasoista, ja Jarilla on se aggressiivinen. Hänen ennustettiin joutuvan pyörätuoliin kuukauden tai parin päästä. Elinaikaa hänelle annettiin pari vuotta.
Parannuskeinoa etsimässä
Tuomio oli kuin isku vyön alle. Parin viikon itkeskelyn jälkeen Jarin taistelumieliala nousi. Hän halusi selvittää kaikki mahdolliset keinot, joista voisi olla apua hänelle.
– Kaverini vaimo sairastaa ALS-tautia. Hän neuvoi, että pitää välttää syömästä hermostolääkkeitä. Kaikki kipu- ja hermostolääkkeet ovat kuulemma kuin bensaa liekkeihin. Niinpä lopetin kemiallisten lääkkeiden syönnin. Revin Rilutek-reseptin, ja aloin ottaa vitamiineja, Jari kertoo.
Luontaistuotekaupassa Jarille tehtiin pulssianalyysi, jossa kartoitettiin kehon tila. Jari sai täsmähoitoa muun muassa kalkin, D- ja K-vitamiinin sekä sinkin puutokseen. Jarille ennustettiin alkuvuodesta, että hän joutuu kahdessa kuukaudessa pyörätuoliin. Yli puoli vuotta on kulunut, ja jalat toimivat vieläkin.
Jarin serkku on matkustellut ympäri maailmaa. Hän tutustutti Jarin ayurvedaan, joka juontaa juurensa Intiaan ja on maailman vanhin terveydenhuoltojärjestelmä. Siinä ei tehdä leikkauksia, vaan kaikki liittyy siihen mitä syödään. Hoidoissa käytetään puhtaita raaka-aineita, yrttejä, teetä ja mausteita.


