Päivi kuunteli sydän raastaen, kun hänen pieni tyttärensä kakoi sitkeän yskän kourissa yöt läpeensä. Lääkärin tuomio oli yksiselitteinen: allerginen astma, joka ei parane koskaan. Mutta toisin kävi.
Päivi muistaa yhä elävästi raastavan huolen tyttärensä puolesta. Elisa oli neljä vuotta, kun allergiaoireet alkoivat. Kevään siitepölyaika laukaisi pikkutytölle massiivisen limanerityksen ja yskän, joka ei tahtonut loppua.
Äiti kuunteli sydän särkien vierestä, kun tyttö kakoi yskänpuuskien kourissa läpi yöt läpeensä. Päivisin ennen niin liikkuvainen lapsi oli silminnähden nuutunut.
− Hiihtokilpailuissa häntä itketti, kun ensin meni hyvin, ja yhtäkkiä hän oli tukehtua siihen paikkaan.
Päivi kiikutti tytärtään lääkäriltä toiselle. Yksi heistä epäili, että kyseessä on allergia. Lääkearsenaali alkoi vähitellen kasvaa.
− Elisalle määrättiin kortisoni- ja antibioottikuureja peräjälkeen, mutta ne eivät auttaneet ollenkaan. Välillä lääkäri ei katsonut edes silmiin, antoi vain kauhean läjän reseptejä. Lopulta kävi ilmi, että Elisa on astmaatikko ja tulee olemaan loppuelämänsä, Päivi huokaa.
Farmaseutin sanat pysäyttivät
Kevääseen 1997 mennessä tilanne oli paisunut mahdottomaksi. Elisa söi kourakaupalla lääkkeitä, mutta astmaoireet pysyivät ennallaan. Lisäksi lähes vuoden jatkunut kortisonikuuri aiheutti voimakasta turvotusta.
