Sokea mies näki vaimonsa ensimmäistä kertaa, tyttö eli kuukausia ilman sydäntä – lue selviytymistarinat
Ihmiset voivat selviytyä normaalisti kuolemaankin johtavista onnettomuuksista tai parantua vakavista vammoista jopa vuosien jälkeen. Nämä esimerkkitapaukset todistavat sen.
Sokealle miehelle tehtiin silmä hampaasta – näki vaimonsa ensimmäistä kertaa
Martin Jones menetti näkönsä työtapaturmassa, kun kuumaa alumiinia ryöppysi hänen kasvoilleen. Ihosta paloi lähes 40 prosenttia, ja miehen piti alkaa käyttää erityistä vartalosukkaa. Vasen silmä poistettiin kokonaan, ja oikeakin jäi sokeaksi, vaikka lääkärit eivät kajonneet siihen.
Pelastus tuli, kun Jones pääsi operaatioon, jollaisia on tehty koko Britanniassa vain noin 50 kertaa. Jonesin hampaasta irrotettiin ja muotoiltiin palanen, josta puolestaan tehtiin "linssi" silmäluomen alle.
Operaation jälkeen Jones näki ensimmäistä kertaa vaimonsa, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin neljä vuotta aiemmin.
Mies selvisi 47 kerroksen pudotuksesta
Ikkunanpesijä Alcides Moreno loukkaantui vakavasti, kun hänen ikkunanpesualustansa syöksyi alas asfalttiin pilvenpiirtäjän 47. kerroksesta.
Morenon veli kuoli onnettomuudessa, mutta Moreno itse onnistuttiin leikkaamaan. Kolmen viikon tajuttomuuden jälkeen mies heräili ja alkoi puhua, ja kuukauden päästä hän pääsi kotiin. Vuoden sisällä mies käveli.
Yleensä jo neljännestä kerroksesta putoaminen johtaa kuolemaan 50 prosentin todennäköisyydellä.
Mallin vartalo pidettiin kasassa 11 metallitangolla
Katrina Burgess ajoi ulos moottoritieltä Englannissa. Onnettomuuden seurauksena naisen selkä napsahti poikki, keuhkot puhkesivat ja niska, lantio, vasen jalka sekä useat kylkiluut murtuivat.
Pelastaakseen Burgessin hengen lääkärit kasasivat hänen vartalonsa kokoon: he tukivat naisen vartalon asettamalla metallisen tangon lantiosta polveen. Sitten he leikkasivat selän auki. Selkään asetettiin lisää tankoja, ja myöhemmin selkärangan kärki tuettiin vielä titaanisella ruuvilla.
Kuolemaa silmiin katsonut tyttö ei enää viisi kuukautta onnettomuuden jälkeen tarvinnut edes särkylääkkeitä.
Tyttö eli 118 päivää ilman sydäntä
14-vuotias D'Zhana Simmons oli onnensa kukkuloilla: hänen laajentuneen sydämensä tilalle oli löydetty uusi, yhteensopiva sydän. Leikkauksessa meni kuitenkin jotain pieleen. Sydän ei toiminut kunnolla, ja lääkärit joutuivat poistamaan uuden elimen.
Leikkauksen jälkeen Simmonsia pidettiin hengissä neljän kuukauden ajan vain kahden keinotekoisen pumpun avulla. Normaalisti potilaan oma sydän on vielä kehossa, vaikka keinotekoista pumppausta käytettäisiinkin.
Onnekseen Simmons sai vielä uuden sydämen – leikkaus oli jopa niin onnistunut, että hänelle siirettiin myös uusi munuainen heti sydänleikkausta seuraavana päivänä.
Halvaantunut mies alkoi kävellä hämähäkinpureman jälkeen
David Blancarte oli istunut halvaantuneena pyörätuolissa 20 vuotta rajun moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä. Kun yleensä kuolion uhrilleen aiheuttava violonistihämähäkki (Loxosceles reclusa) puri häntä, mies joutui uudestaan sairaalahoitoon.
Purema teki kuitenkin halvaantuneelle miehelle jotain aivan toista kuin kävelevälle: kahdeksan kuukautta hämähäkin kohtaamisen jälkeen Blancarten jalka alkoi osoittaa pientä nykimistä. Viisi päivää myöhemmin hän seisoi ja käveli taas kahdella jalalla. 20 pyörätuolivuoden jälkeen parantuminen tuntui ihmeeltä.
Lähteet: www.oddee.com, www.toptenz.net
Uusimmat
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää