Kauno Mannonen lupasi pitää esitelmän valoravinnosta. Sitä ennen miehen piti itse kokeilla, miten dieetti toimii.
Ote Kauno Mannosen kotisivuilta: Valo ja sen muodot, energiat meidän aurinkokunnassamme tulevat meille auringon kautta. Voidaan siksi sanoa, että elämme aurinko- eli valoenergialla.
Valoravinnon ajatuksena on, että ihminen voi elää ilman ruokaa. Yöllä ihminen tankkaa itseensä valoenergiaa. Kuurin aikana tulee juoda, vaikka jotkut ovat pystyneet olemaan juomattakin. Kauno Mannonen oli syömättä 50 vuorokautta.

– Meikäläistä pidetään huijarina. Eihän ihminen voi selvitä hengissä syömättä. Valoravinto edellyttää kuitenkin, että sille reissulle lähtee mukaan myös henkisesti, Kauno sanoo.
Hän ilmoittaa heti, että kyse ei ole mistään uskovaisten jutusta. Dieetti edellyttää kuitenkin meditaatiota. Ilman henkistä keskittymistä saattaa tulla ongelmia.
Valoravinnon vaikutukset
Kauno on lukenut kirjoja, joissa ihmiset kertovat kokemuksistaan ja vaikeuksistaan kuurin aikana. Kauno on aina paastonnut säännöllisesti viikon tai kaksi kerrallaan, joten valoravinnolle siirtyminen oli hänelle helppoa. Ainoa ongelma oli ympäristö.
– Vaimo oli huolissaan, ja miniä yritti kahvin avulla saada minut syömään pullaa. Sitten he päättivät, että pistetään ukko tutkimuksiin, Kauno kertoo.
Kaunolta otettiin verikokeita, ja kaikkien yllätykseksi arvot olivat hyvät tai jopa paremmat kuin ennen. Hän pystyi jättämään muun muassa verenpainelääkkeet pois.
– Olo muuttui niin keveäksi, että 50 vuoden jälkeen pystyin taas juoksemaan.

