Ritva Nuorivaaran elämä mureni pieniksi palasiksi, kun hän sai aivoverenvuodon vuonna 2005.
– Kyllä se oli kamalaa sen hetken aikaa, yksi tai kaksi sekuntia, kun tajusin, että jotain tapahtuu enkä tiennyt mitä. Tiesin vain, että sinne meni elämä kuin lapsivesi ikkunasta ulos kertaheitolla, kertoo Ritva Nuorivaara.
Lapset kutsuttiin sairaalaan. Heille kerrottiin, ettei tiedetty, jäisikö äiti henkiin. Jos hyvin kävisi, naisen elämä jatkuisi pyörätuolissa.
– Vanhin poikani oli katsonut hymyillen ja kyseenalaistanut lääkärin sanat. Lääkäri oli katsonut häntä ja kysynyt, oliko pojalla jotakin asiaa. Poika sanoi että, jos minä vähänkään äitiäni tunnen, hän nousee tuosta kohta. Ja niin minä olin noussutkin.
Ritvan vasen puoli oli halvaantunut kokonaan, eikä hän tiennyt vielä, miten elämä jatkuisi. Ritva joutui opettelemaan kävelemään uudestaan. Lääkärissä hänelle tarjottiin rollaattoria, mutta nainen kieltäytyi.
– Se on jäänyt takaraivoon, että rollaattori ei ole ihmistä varten. Olen sitä mieltä, että luoja on tehnyt meistä kaksijalkaisia, ei nelijalkaisia.
– Ajatus lähti siitä, kun olin Ärrällä töissä, ja mummelit kävivät siellä rollaattoreiden kanssa. He valittelivat vointiaan, ja minä sanoin että ei ihme, tuo on ihan väärä asento kulkea.
Myös Ritvan hoitaja päätti, että rouva kävelisi omin jaloin pois sairaalasta. Huomattuaan, että Ritvan tahti parani, hoitaja hoputti lisää.
Ääniaaltoterapia antoi minuuden takaisin
Ritva tutustui ääniaaltoterapiaan eli FA-tuoliin neljä vuotta sairastumisensa jälkeen. Siitä Ritva saa kiittää ystäväperhettään, jolla oli FA-tuoli kotonaan. Tuoli toi Ritvan pikkuhiljaa takaisin elämään. Ennen tuoliin istumista Ritva oli tuntenut jaloissaan muun muassa ylimääräisiä varpaita.
