Yhdysvallat on murskannut itse järjestelmän, joka ylläpiti sen hegemoniaa ja teki 1900-luvusta amerikkalaisen vuosisadan.
Nato, YK ja muut suuret kansainväliset instituutiot ovat paperilla olemassa, mutta niiden uskottavuus ja toimintakyky on raskaasti kyseenalaistettu.
Globaali länsi kesti Trumpin toisen presidenttikauden suurvaltapolitiikkaa alle vuoden. Nyt Eurooppa ei enää pysty teeskennellä, että Yhdysvallat olisi sen tuki ja turva.
Samalla Valkoinen talo on rapauttanut yhden kadehdituimmista voimavaroistaan, uskollisen kumppaniverkoston.
Kansainvälisen järjestyksen muistopuheen piti Kanadan pääministeri Mark Carney 20. tammikuuta.
Vainajasta puhuttiin ruman rehellisesti.
Carney ei pyytänyt anteeksi, mutta sanoi asioita, joista läntisen vallan ulkopuolelle jätetyt valtiot ovat käyttäneet ilmaisuja kuten "länsimainen tekopyhyys"ja "kaksinaamaisuus".
Yksi, sääntöperäisen maailman säännöt eivät ole koskeneet voimakkaimpia.
Kaksi, lännen pyörittämä kauppapolitiikka palveli vahvimpia.
Kolme, kansainvälisen oikeuden kouran ulottuvuus riippui uhrista ja syytetystä.
Neljä, me hyväksyimme kaiken tämän, koska se kannatti.
– Niinpä asetimme kyltin ikkunaan. Osallistuimme rituaaleihin. Ja suurelta osin vältimme tuomasta esiin retoriikan ja todellisuuden välisiä ristiriitoja, pääministeri Carney muotoili.
Pääministeri Carneyn puhe ei jäänyt Trumpilta huomaamatta. Presidentti veti takaisin Kanadalle lähettämänsä kutsun Gazan rauhanneuvostoon.
Kanada ehti tavallaan ensin.
Carney ilmoitti puheessaan Kanadan sopineen "uudesta strategisesta kumppanuudesta" Kiinan kanssa.
Ei olisi yllätys, jos Eurooppa seuraisi perässä, sillä olisi tyhmää vain ostaa isompi sateenvarjo, kun Yhdysvallat kerta toisensa jälkeen heittää kuraa länsimaiden niskaan.
Kiinalaisilla diplomaateilla ja kaupparatsuilla on todennäköisesti kalenterit tukossa lähikuukausina.
Vaikka Trumpin Kiina-politiikka on ollut kovaa, saattaa hän jäädä historiaan presidenttinä, joka työnsi Euroopan Kiinan syliin.
Kiina sai nyt tilaisuuden, jota ei Pekingissäkään varmasti tässä muodossa kyetty ennakoimaan. Lisäksi se tuli sellaisella tavalla ja voimalla, joka epäilemättä ylittää Kiinan villeimmätkin unelmat.
Tilanne on luettavissa kiinalaisista valtamedioistakin, jotka heijastelevat kommunistisen puolueen linjaa.
Kiinalaislehti China Dailyn mukaan länsimaiden on "aika herätä".
Ja kun kerran aidosti vaikuttaa siltä, että "uudenlaisesta itsenäisyydestä" puhuva Eurooppa tosiaan heräilee, on Kiina epäilemättä valmis tarjoilemaan aamupalan.
Euroopan vain täytyy pitää huoli, että siitä tulee Kiinan kumppani, ei palvelija.
Niin tai näin, on Eurooppa nyt kenties avoimempi uusille ideoille ja ehdotuksille kuin kertaakaan sitten vuoden 1945, jolloin suuri osa mantereesta oli raunioina ja eurooppalaiset siirtomaavallat menettäneet tai menettämäisillään globaalin asemansa.
Toisen maailmansodan päätyttyä Yhdysvallat hyödynsi tilaisuutensa ja antoi Euroopalle rahaa ja turvaa.
Washingtonin panostus tuotti vuosikymmenien palkkion, jonka Trump tuhlasi vuodessa.
Nyt Yhdysvallat kokee olevansa maksumies, joka ei saa oikein mitään Euroopalta tai Natolta. On totta, että Yhdysvallat on kantanut kohtuutonta taakkaa Euroopan puolustuksesta, mutta Valkoisen talon arvioita voi silti pitää kohtuuttomana.
Vuosikymmenien hegemoniastaan nauttinut Yhdysvallat ei enää arvosta kuuliaisen Euroopan kaltaisia saavutettuja etuja, jotka osaltaan ovat ylläpitäneet sen supervalta-asemaa.
Nähtäväksi jää, kuinka Kiina tilanteen pyrkii hyödyntämään. Ahnehtiminen voi säikäyttää Euroopan, mutta selvää on, että Kiinalla on nyt mahdollisuus laajentaa kumppanuuksiaan täysin poikkeuksellisella tavalla.
Jos Peking pelaa korttinsa oikein, voi se saavuttaa vuosikymmenien edut ja ottaa harppauksen kohti kiinalaista vuosisataa.
Kiinan tilannetta parantaa entisestään se tosiasia, että Euroopan rima mukaville kumppaneille on tällä hetkellä hälyttävän alhaalla.
Jos Kiina ei uhkaa vallata liittolaistensa alueita tai määrätä niille rajuja tulleja, ylittää se sen, mitä Yhdysvallat on viime aikoina pöytään tuonut.
Davosissakin Trump haastoi riitaa ja haukkui, kun taas Kiina oli pehmeän sovitteleva. Alustava Grönlanti-sopu ei transatlanttiseen suhteeseen hakattua railoa korjannut.
– Kiina on muille valtioille kauppakumppani, ei kilpailija. Kiinan kehitys tarjoaa maailmantaloudelle mahdollisuuden, ei uhkaa, varapääministeri He Lifeng muotoili Davosissa.
Aikaisemmin Kiinan ulkoministeriön tiedottaja totesi, ettei Yhdysvaltojen pidä käyttää "Kiina-uhkaa" tekosyynä Grönlanti-asiassa.
Yhdysvallat on pitkään ollut länsimaisille liberaaleille demokratioille luontainen isoveli jaetun arvopohjan takia, mutta se aika on ohi.
Jotkut hakevat toivoa siitä, ettei 79-vuotias Trump elä tai hallitse ikuisesti.
Eurooppa ei kuitenkaan voi jäädä odottamaan, että vanha aika palaisi presidentinvaihdoksella. Nostalgia on katastrofaalinen kansainvälisen politiikan strategia.
Vaikka demokraatit voittaisivat seuraavat Yhdysvaltojen vaalit, ei Trumpin hallinnon laatima kansallisen turvallisuuden strategia sillä vanhene.
Yhdysvallat todennäköisesti keskittyy jatkossakin Kiinaan, koska se on käytännössä ainoa mahdollinen haastaja Yhdysvaltojen maailmanherruudelle.
Suomen ja Yhdysvaltojen välillä tulee presidentti Alexander Stubbinmukaan olemaan jatkossakin asioita, joissa "voidaan tehdä yhteistyötä", mutta on myös seikkoja, joista osapuolet ovat "hyvinkin eri mieltä".
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) summasi Grönlanti-kriisistä alkaneen tapahtumasarjan myöntämällä, että "Yhdysvallat on muuttunut ja meidän suhteemme on muuttunut".
Lausunnot kertovat arvopohjien eriytymisestä. Samalla Suomi tähdensi, ettei arvojen eriävyys ole ongelma kaikissa asioissa.
Se helpottaa yhteistyötä myös yksipuoluejärjestelmästään tunnetun Kiinan kanssa. Kiinan Venäjä-kumppanuus on tietysti vaikea asia, mutta raha tasoittaa monia ongelmia.
Stubbin ja Orpon Yhdysvallat-arvioissa kuuluu tietty surullisuus. Vaikka vanha ystävä olisi pettänyt ja muuttunut, on hän silti ollut ystävä.
Eurooppa on paljosta velkaa Yhdysvalloille, mutta geo- ja kauppapolitiikassa suruaika on syytä pitää lyhyenä.
Torstaina Suomi ilmoitti pääministeri Orpon vierailevan Kiinan pääkaupungissa Pekingissä 25.–28. tammikuuta.
Orpo tapaa muun muassa presidentti Xi Jinpingin. Orpon Kiina-matkaa on varmasti valmisteltu pitkään, mutta sen ilmoitusajankohdassa on valtavasti symboliikkaa.
Eikä Suomi ole yksin matkasuunnitelmiensa kanssa.
Britannian pääministeri Keir Starmer vierailee Pekingissä myöhemmin tammikuussa, Saksan liittokansleri Friedrich Merz helmikuussa.
Kiinalla on nyt vuosisadan tilaisuus, josta kiitos kuuluu sen suurimmalle kilpakumppanille.
Jouko Luhtala työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Hän on erikoistunut kansainvälisiin suhteisiin sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
