40 kiloa laihduttanut nainen paljastaa kikkansa painonpudotukseen: "Aloin nähdä kehoni muuttuvan"

7:42
Nappaa videolta vinkit kilojen karistamiseen ja poissa pitämiseen!

Yhdysvaltalaisnainen pudotti painoaan pätkäpaastolla, ruokavaliomuutoksilla ja liikunnalla. Elämäntaparemontti ei muokannut vain ulkonäköä vaan myös itsetuntoa, työelämää ja ihmissuhteita.

Kun nuorempana tanssia harrastanut, Yhdysvaltain Mississippissä asuva Courtney Montgomery sairastui jalkojen hermoja vahingoittavaan tautiin, naisen harrastama liikunta väheni radikaalisti. Sairauden aikana Courtney sai lisäksi kaksi lasta. Muutokset elämässä kerryttivät lisäkiloja, ja 25-vuotiaana Courtney oli lihonut satakiloiseksi.

– En ollut tunnistaa vartaloani, Courtney kirjoittaa Women’s Health -sivustolla.

Peilikuva sen enempää kuin olotilakaan ei tuntunut enää omalta. Courtney päättikin, että jotain on tehtävä.

Ensimmäiset muutokset ruokavalioon 

Courtney karsi ruokavaliostaan pikaruoan sekä maitotuotteet ja alkoi tehdä enemmän ruokaa kotona. Myös limonadit ja alkoholijuomat saivat väistyä. Courtneyn pääasiallisena juomana oli vesi – joskin ajoittain nainen hemmotteli itseään herkullisella mimosalla.

Pian Courtney alkoi kokeilla pätkäpaastoa. Ideana oli syödä kaikki päivittäiset kilokalorit kahdeksan tunnin aikana ja paastota loput 16 tuntia. Tuona aikana Courtney syö tyypillisesti neljä ateriaa.

Säännöllinen treeni muokkasi vartaloa

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Ruokavaliomuutosten jälkeen Courtney löysi intohimon liikuntaan. Nainen huomasi, että spinning-tunti oli erityisesti häntä varten. Ylipainonsa vuoksi Courtney tunsi luontevammaksi urheilla pimeässä huoneessa, jossa ei tarvinnut "liikkua" – vain polkea paikallaan.

Vaikka aluksi pyöräily tuntui rankalta, harjoittelu teki tehtävänsä.

– Kun tulin takaisin tunneille viikko toisensa jälkeen, aloin nähdä kehoni muuttuvan ja itseni vahvistuvan.

Seuraavina vuosina Courtney löysi spinningin lisäksi muut ryhmätunnit, kuten tanssin, joogan ja kahvakuulaharjoittelun.

Salilta löytyi työ ja puoliso 

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Pätkäpaasto ja liikunta tehosivat.

Vuodesta 2015 vuoteen 2018 Courtney oli tiputtanut yhteensä 40 kiloa.

– Mitä enemmän liikuin ja söin terveellisesti, sitä paremmalta minusta tuntui.

Erityisen yllättynyt Courtney on liikuntainnostuksestaan. Aiemmin pelottavalta tuntuneesta kuntosalista tuli ilon lähde. Salilta löytyi myös aviomies.

Liikuntaan hurahtanut Courtney päätti hankkia personal trainerin pätevyyden ja aloitti ryhmäliikuntatuntien ohjaajana paikallisella kuntosalilla.

Tavoitteena kannustaa muita laihduttajia 

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Kaikesta huolimatta Courtney muistaa liikakilojen ja huonon syömisen tuoman tunteen. Hän yrittää tunneillaan löytää samoin tuntevia ihmisiä.

– Elämäni tarkoitus on auttaa ihmisiä uskomaan itseensä ja tavoitteisiinsa, kuten minä opin uskomaan itseeni.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja