Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yrittää hankkia Grönlantia tavalla tai toisella.
Huomenta Suomen Pöllöraadissa pohdittiin, mitä Grönlannin tilanteen tiimoilta on oikein nyt tapahtumassa.
Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkö Juha Ristamäki toteaa Yhdysvaltojen haluavan Grönlannin hallintaansa sekä sotilaallisesti, että sen mineraalien takia.
Hän sanoo kaikkien olevan varpaillaan asian kanssa, koska Trumpin retoriikka on niin ailahtelevaista.
– Kukaan ei oikeastaan vielä tiedä, että mikä se Yhdysvaltain lopullinen tavoite on, tai ainakaan mitkä ne keinot sen tavoitteen toteuttamiseksi on, Ristamäki sanoo.
Lue myös: Trump: Suomelle ja seitsemälle muulle maalle tuontitulleja Grönlannin takia
Viestintäkonsultti Katleena Kortesuo ei usko, että Grönlantiin tulisi sotilaallista operaatiota, vaan että kyse on uhoamisesta ja pelottelusta.
– Uhotaan sillä sotilaallisella läsnäololla, jotta saataisiin hyvä diili. Ja todennäköisesti homma päätyy siihen, että sinne tulee joitakin tukikohtia ja saadaan öljynporausoikeuksia tai mineraalioikeuksia, Kortesuo väittää.
MTV:n politiikan toimittaja Alec Neihum on Kortesuon kanssa samoilla linjoilla.
