Marinetraffic-sivuston mukaan Yhdysvaltain laivaston molemmat sairaalalaivat olivat sunnuntaina yhä ankkurissa Alabamassa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä lähettävänsä sairaalalaivan Grönlantiin.
– Aiomme lähettää mahtavan sairaalalaivan Grönlantiin hoitamaan monia sairaita ihmisiä, joita siellä ei hoideta, Trump kirjoitti omistamassaan Truth Social -viestipalvelussa.
– Se on tulossa!!!
Trump ei tuoreeltaan täsmentänyt, ketä ja kuinka montaa ihmistä laivan oli määrä auttaa.
Yhdysvaltojen laivastolla on kaksi sairaalalaivaa, USNS Comfort ja USNS Mercy.
Marinetraffic-sivuston julkisten seurantatietojen mukaan sekä Comfort että Mercy olivat sunnuntaina ankkurissa Yhdysvalloissa Alabamassa, eivät kotisatamissaan.
Tanska kiisti tarpeen
Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen kiisti sunnuntaina Trumpin väitteet grönlantilaisten hoidon laiminlyönnistä.
– Grönlantilaiset saavat tarvitsemansa terveydenhuollon. Joko Grönlannissa tai Tanskassa, jos he tarvitsevat erikoissairaanhoitoa, Poulsen sanoi Tanskan yleisradioyhtiölle DR:lle.
Puolustusministeri sanoi, ettei Tanskan hallitus ole tietoinen Trumpin suunnitelmasta lähettää sairaalalaivaa Grönlantiin.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen puolestaan kommentoi Trumpin julkaisua epäsuorasti.
– Olen iloinen siitä, että asun maassa, jossa kaikilla on vapaa ja tasavertainen pääsy terveydenhuoltoon, hän sanoi Instagram-päivityksessään.
Hän kertoi näin olevan myös Grönlannissa.
