Ulkoministeriö: Tällainen maa Suomi on ulkomaalaisten mielestä
Suomen imago laahaa muiden Pohjoismaiden jäljessä. Ulkoministeriöstä kerrotaan, millaisena maamme näyttäytyy ulkomaalaisille.
– Suomi nähdään ulkomailla yleensä yhteiskunnallisena osaajana. Varsinkin koulutusosaamisemme on kestoaihe, ulkoministeriön julkisuusdiplomatian yksikön päällikkö Timo Heino sanoo.
Joskus myös erilaiset yksittäiset aiheet, kuten eukonkanto, nousevat uutisiin.
– Tänä vuonna suurin aihe on ollut Helsinki designpääkaupunkina. Se on poikinut kaikkialla maailmassa paljon hienoa julkisuutta. Suomalaisen muotoilun hyvä maine on entisestään vahvistunut, Heino sanoo.
Tähdet puuttuvat
Suomalaisista ihmisistä eniten huomiota keräävät eräät urheilijat ja taiteilijat.
– Suomessa ei ole esimerkiksi Ruotsiin verrattuna kovin paljon kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä. Meiltä puuttuvat maailmanluokan pop-tähdet ja kuninkaalliset.
– Kansainvälisesti kaikkein tunnetuimmat suomalaiset ovat edelleen Jean Sibelius ja Alvar Aalto. Nykysuomalaisista Martti Ahtisaari ja Linus Torvalds ovat olleet eniten esillä, Heino sanoo.
Eläinhahmoista Angry Birdsit ovat tulleet tunnetuiksi.
Kouluampumiset horjuttaneet imagoa
Heino kertoo, ettei Suomesta ole viime aikoina puhuttu ulkomailla kovin negatiivisesti.
– Mutta kyllä sellaistakin uutisointia väistämättä tulee. Maakuvatyökin voi perustua vain siihen, millainen maa tosiasiassa on.
Imagoa ovat horjuttaneet kouluampumiset.
– On maakuvankin kannalta huolestuttavaa, jos sellaisia uutisia alkaa tulla jonkinlaisella jatkuvuudella. Toistaiseksi kouluampumisiin on suhtauduttu ulkomailla hieman epäuskoisesti – "että Suomessakin voi käydä tuollaista, vaikka siellä on niin hyvät koulutus- ja sosiaalitukijärjestelmät", Heino selittää.
Muista Pohjoismaista jäljessä
Vaikka ulkomaalaisten mielikuvat Suomesta ovat edelleen varsin hyvät, Heinon mielestä parannettavaa on.
– Mielikuvat ovat heikompia kuin todellisuus. Vaikka sijoitumme jatkuvasti erilaisissa vertailuissa maailman parhaiden maiden joukkoon, mielikuvatasolla tulemme muista Pohjoismaista jäljessä.
Heino löytää tähän kaksi syytä.
– Ammattimaiset toimijat, jotka rakentavat maan imagoa, ovat työskennelleet hajanaisesti eri organisaatioissa. Yhteistyötä ollaan nyt tiivistämässä hallituksen käynnistämässä Team Finland -hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää yritysten kansainvälistymistä, vientiä ja Suomi-promootiota, Heino sanoo.
– Toiseksi, me suomalaiset olemme luonteeltamme liian vaatimattomia. Voisimme kaikki tuoda vahvuuksiamme rohkeammin esiin. Niin muutkin maat tekevät.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:06
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
14:28
Karkumatkalla olleen lehmän pako tyssäsi saviseen ojaan – pelastuslaitos ja mönkijä saapuivat hätiin
-
14:13
RKP:n Henriksson: Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta vaan välttämättömyydestä
-
Lataa lisää