Tieto Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin torstaisesta puhelusta ja tapaamisen valmistelusta tuli yllätyksenä Viron kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen johtajalle Kristi Raikille.
Kristi Raikin mukaan Ukraina oli odottanut, että presidentti Volodymyr Zelenskyi pystyisi tänään perjantaina järjestettävässä tapaamisessaan vakuuttamaan Donald Trumpia liikkumaan eteenpäin Ukrainan täydentävän aseavun ja pitkään valmisteltujen Venäjän vastaisten pakotteiden kanssa.
– Toivo oli, että Trump olisi vihdoin ymmärtänyt, että Venäjää kohtaan tarvitaan selvästi lisää painostusta, Raik kertoo STT:lle.
– Trumpin ja Vladimir Putinin puhelun jälkeen vaarana on, että Putin sai aikalisän ja pystyi vaikuttamaan Trumpin ajatteluun, hän jatkaa.
Trump saattaa nyt lykätä päätöstä pitkän kantaman Tomahawk-ohjusten myöntämisestä Ukrainalle, Raik uumoilee.
Jos näin käy, on se hänen mukaansa varmasti Venäjän etujen mukaista.
Raikin mukaan Trump voi esittää Putinin saamisen takaisin neuvottelupöytään omana saavutuksenaan.
Raik ei kuitenkaan usko, että kohti Ukrainan sodan loppua voitaisiin edetä ilman Yhdysvaltain Venäjään kohdistamaa kovaa painetta.