Osa Suomen presidenttien rouvista on noussut vaikuttamaan itsekin, osa on pysytellyt taka-alalla. Eräs ykkösnaisista valoi sodasta kärsivään kansaan uskoa radiopuheilla.
Ester Ståhlberg, Alli Paasikivi ja Gerda Ryti. Siinä tietokirjailija ja tohtori Maritta Pohlsin mielestä eniten vaikuttaneet Suomen presidenttien rouvat.
– Erityisesti Ester ja Alli olivat tiedostavia ja aktiivisia naisia, joilla oli paljon ajatuksia. He keskustelivat runsaasti puolisoidensa kanssa ja varmasti antoivat heille ajateltavaa.
Alli Paasikiveä Pohls kuvailee myös sovittelijaksi.
– Presidentti Paasikivi oli luonteeltaan hyvin helposti kiivastuva. Alli sanoi hänelle usein, että "juttele tästä Ståhlbergin kanssa". Kyllä se oli tietynlaista vaikuttamista.
Ester Ståhlberg loi Pelastakaa Lapset ry:n
Aikaisemmin virkanaisena toiminut Alli otti presidentin rouvan tehtävän myös mukavana työnä.
– Hän teki sitä todella vakavissaan ja oli mukana monessa paikassa. Kun Väestöliitto perustettiin sodan jälkeen 1940-luvulla, Alli oli keskeisesti mukana antamalla oman nimensä käyttöön hankkeen edistämiseksi.
Ester Ståhlberg puolestaan perusti Pelastakaa Lapset ry:n, joka tunnettiin aluksi Koteja kodittomille lapsille -nimisenä.
– Ester teki kaikista presidenttien rouvista merkittävimmän työn luomalla kokonaisen organisaation, Pohls sanoo.
Ellen Svinhufvud antoi mielellään nimensä käytettäväksi kaikissa hyvissä asioissa.
– Hän oli hyvin aktiivinen, mutta ei oma-aloitteisesti – häneen piti ottaa yhteyttä. Ellen muun muassa vetosi lehdissä omalla allekirjoituksellaan ihmisiä tukemaan Kultatähkä-nimistä säätiötä, joka auttoi tuberkuloosiin sairastuneita naisia.
Gerda Ryti valoi uskoa sodan aikana
Jotkut rouvista olivat hieman hiljaisempia vaikuttajia.
– Signe Relander teki päätöksen edustaa hiljaisesti ja tyylikkäästi. Hän ei osallistunut oikeastaan mihinkään. Häntä on myös tutkittu kaikista presidenttien rouvista vähiten.
– Kaisa Kalliollakaan ei ollut agendallaan muuta keskeistä asiaa kuin syvä kristillisyys.
Gerda Rytiä Pohls pitää pidättyväisyydestään huolimatta vaikuttavana.
– Hänen ollessaan ykkösnainen Suomi oli sotatilassa. Gerda piti paljon radiopuheita, joissa hän koetti nostaa ihmisten mielialaa, jaksamista ja uskoa selviytymiseen.
Gerdan suhde Risto Rytiin oli niin ikään hyvin läheinen.
– Sitä, kuinka se vaikutti poliittisiin päätöksiin, on vaikea sanoa. Mutta toki hyvät keskustelut aina johtavat ajatuksia johonkin suuntaan, Pohls sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Lehtikuva, Colourbox.com
Nämä Suomen presidenttien rouvat luopuivat urastaan miehensä vuoksi
Nämä Suomen presidenttien rouvat ovat edustaneet parhaiten – Yhdelle vaikeaa
Kuinka romanttista – Näin entinen Suomen presidentti hemmotteli vaimoaan
Tämän miehen nousu Suomen presidentiksi järkytti vaimoa
Tiesitkö? Tämä presidentin vaimo hiersi Suomen valtionpäämiesten välejä
Presidenttien vaimoilla sormensa pelissä Linnan juhlissa – Ei enää nykyään?
Tämä Suomen presidentin rouva uskoi spiritualismiin – Kuuli viestejä henkioppaalta
Lue Suomen presidenttiparien parisuhteista – Kuka rauhoitti miehensä raivokohtaukset?
Linnan juhlien etiketti − Kaarina Suonperä opastaa
Seurapiiritoimittaja Rita Tainola: Tällaista on Linnan juhlissa
Riku Campo: Parhaimmat ja kamalimmat pukeutujat kautta aikojen
Nina Mikkonen: Miehillä hiustyyleissä enemmän rimanalituksia
Kaarina Suonperä: pukeutumisohjeiden noudattaminen on viitseliäisyysasia