Itsenäisyyspäivän vastaanotto on monelle kutsun saaneelle ainutkertainen ja ikimuistoinen tilaisuus. Tapakouluttaja Kaarina Suonperä neuvoo, miten välttää yleisimmät etikettivirheet vuoden tärkeimmässä juhlassa.
Linnaan saapuminen
Kutsukortissa on mainittu hyvin tarkkaan sisääntulo ja aikataulu, joita tulee noudattaa. Vieraiden kannattaa varautua olemaan paikalla jo reilua varttia ennen. Sekä vessaan että naulakolle on aina jonoa. Kutsukortissa pyydetään ottamaan valokuvallinen henkilötodistus mukaan.
Presidentille esittäytyminen

Presidentti kutsuu Linnan juhliin myös runsaasti henkilöitä, joita hän on vuoden varrella tavannut. Hän ei voi mitenkään muistaa kaikkia. Silti juuri kukaan ei sano tervehtiessään omaa nimeään, ehkä ajatellen, että kun hän on kerran minut kutsunut, kyllä hän minut tietää.
Ensin tervehditään tietysti presidenttiä ja sanotaan oma nimi. Kutsun saanut kiittää siitä ja toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää.
Lörpöttelemään ei saa jäädä. Aloite keskusteluun tulee presidenttiparilta.
Niiaaminen
Niiaaminen on meille suomalaisille vanhaa perua ja tapa, joka istuu kumman syvässä. Aikuinen nainen niiaa vain ehtoollisella, eikä siinäkään papille, vaan paljon korkeammalle. Hoviniiaus liittyy kuninkaallisiin.
Tervehdittäessä vieras pysähtyy, ottaa mieluummin vielä askeleen lähemmäs, ettei tarvitse kurkotella. Sitten hän katsoo presidenttiä silmiin, kättelee hymyillen ja kumartaa kohteliaasti.


