Maailmallakin tunnettu meikkitaiteilija Riku Campo listaa hienoimmat ja hirveimmät puvut, joita Linnan juhlissa on viimeisten parin kymmenen vuoden aikana nähty. Taiteilija itse asuu Kaliforniassa, joten suomalaisten juhlapukeutumista hän seuraa internetin välityksellä.
− Kaikkien aikojen parhaiten pukeutunut juhlavieras on ollut Rouva Maria Melin. Hän oli koko 1980-luvun ajan koko linnan kuningatar, Riku Campo julistaa aluksi.
Parhaiten hänen mieleensä on jäänyt Melinin valkea puku vuodelta 1988, jota koristivat aidot kallat.

Melinin lisäksi muiden muassa näyttelijä Seela Sella ja Marimekon entinen toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen onnistuvat Campon mukaan säväyttämään varmalla tyylillään vuodesta toiseen. Myös Assi Koiviston tyyli saa Campolta kehuja.
− Hän oli Mauno Koiviston aikana oikea prinsessa!
Sen sijaan Maria Tiuraa, jonka pukuja usein ylistetään, Campo haukkuu ylistailatuksi.
− Mielestäni Tiuran asukokonaisuudessa näkyy liika yrittäminen. Se on liian mietitty, Campo sanoo.


