Linnan juhlien pukuloiston keskeltä voi bongata toinen toistaan upeampia kampauksia, mutta kaikki eivät kuitenkaan panosta hiuksiinsa. Papiljottien painaumat loistavat kotikatsomoihin, kun kampaajakuluissa on säästetty. Kampaajamestari Nina Mikkonen kertoo, että etenkin herrojen tulisi kiinnittää huomiota hiuksiinsa.
– Ikävintä on, että vuonna 2008 ehdottomasti tyylikkäimpien naisten joukkoon kuuluneet Janina Andersson ja Maria Jungner kulkivat aivan eri maailmassa kuin heidän lähinnä tarhapöllöjä muistuttavat puolisonsa, Nina Mikkonen toteaa.
Miehillä näkee Mikkosen mukaan yleensäkin enemmän rimanalituksia kuin naisilla – jos hiuksia ylipäänsä on jäljellä.
– Herroilla on tapana tulla saunapuhtailla hiuksilla, jotka on viimeistelty viisipiikkisellä niin, että hilseet ovat karisseet olkapäille. Moinen on häpeällistä välinpitämättömyyttä ja arvonkieltämistä. Jos ei ymmärrä sitä, että avecina ei edusta vain itseään, kärsii asennevammasta.


