”Täysin strategiamme mukaista” – isot rekryt aloittaneelta Uudenkaupungin autotehtaalta pusketaan ulos yhä enemmän töpseli-Mersuja
Autojen sähköistyminen näkyy myös Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa.
Uudenkaupungin autotehtaan pikainen rekrytointikierros heijastaa osaltaan autoalaa nopeasti muokkaavaa murrosta.
Valmet Automotiven päämies Daimler sähköistää mallivalikoimaansa nyt vauhdilla. Sähköistäminen lisää ladattavien hybridiautojen tuotantomääriä myös Daimlerin sopimusvalmistajan Uudenkaupungin tehtaalla.
– Autoteollisuus on kaiken kaikkiaan siirtymässä vahvasti polttomoottoreista erilaisiin sähköautoihin. Tämä koko toimialalla näkyvä trendi näkyy myös meillä, Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Mikael Mäki kertoo.
Hänen mukaansa tehtaan mallivalikoima pysyy ennallaan. Tuotantolinjoilla valmistetaan edelleen Mercedes-Benzin A-sarjaa sekä GLC-katumaasturia.
Mutta tulevaisuudessa yhä useampi Uudenkaupungin Mersu liitetään töpselin päähän.
– Asiasta voin sen verran sanoa, että ladattavien hybridien osuus on jo merkittävä ja se tulee vielä merkittävästi kasvamaan, mikä on täysin strategiamme mukaista, Mäki tiivistää.
Uudenkaupungin autotehdas ilmoitti torstaina rekrytoivansa pikavauhtia 400 uutta työntekijää.
Tuotantosuunnitelmat päivittyivät
Mäen mukaan tehtaan tuotantosuunnitelmaa päivitettiin vastikään vastaamaan nopeasti muuttunutta markkinatilannetta.
Kevään romahdusta seurannut vastareaktio lähetti Mersujen kysynnän uuteen nosteeseen.
– Kysyntä kasvaa. Se tarkoittaa myös, että tuotantomäärät kasvavat loppuvuoden aikana ja ensi vuoden puolella. Ja väkeä tarvitaan lisää, jotta tuotanto saadaan vastaamaan kysyntää, Mäki kertoo.
Hänen mukaansa tehdas jatkaa edelleen kolmessa vuorossa, mutta päivittäiset tuotantomäärät tulevat kasvamaan.
– Tehdastiloja ei laajenneta. Työntekijät otetaan töihin toistaiseksi voimassa olevalla työsuhteella.
Tilaukset lisääntyivät loppuvuodesta
Vielä vuonna 2019 Uudessakaupungissa yllettiin uuteen tuotantoennätykseen, kun tuotantolinjoilta rullasi yhteensä 114 000 autoa. Tämän vuoden keväällä tehdas seisoi koronan vuoksi kuusi viikkoa, joten vastaavat lukemat jäänevät saavuttamatta.
Mäen puheista kuitenkin selviää, että tehtaan tilauskirjat ovat loppuvuodesta täyttyneet hyvää kyytiä.
– Ei ole ajateltavissa, että tänä vuonna ihan vastaavanlaisiin tuloksiin päästään. Uskoisin kuitenkin, että muun muassa loppuvuodesta tulleiden tilausten ansiosta teemme hienon määrän autoja.
Uusien työpaikkojen syntymistä hän luonnehtii ”hienoksi jutuksi”.
– Se osoittaa, että olemme mukana autoteollisuuden suuressa trendissä ja toisaalta sen, että Uudellakaupungilla on kyky tehdä erilaisia autoja.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää