Suomalaiset ovat epävarmoja taloudestaan, ja tämä näkyy karulla tavalla uusien autojen myynnissä.
Vuonna 2025 uusia henkilöautoja myytiin Suomessa vajaat 72 000 kappaletta. Pudotusta on kertynyt reilusti, sillä vielä 2010-luvulla uusia ajokkeja myytiin yli satatuhatta vuosittain.
Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, että uusien autojen kauppaa nakertaa nyt Suomessa jo kuuluisaksi sanaksi tullut talouden jarru, mikä liittyy suomalaisten kuluttajien epävarmuuteen.
– Kenties Suomen talouden, työllisyystilanteen ja geopolitiikan luoma epävarmuus heijastuu siihen, että etenkin kalliimpia kestokulutushyödykkeitä ostetaan vähemmän.
– Käytetyn auton kaupassa taas viime vuosi oli ihan ok, mutta sielläkin näkyy, että ostetaan yhä edullisempia autoja.
Lue myös: Auto irti lumipenkasta! Näin onnistut
Tero Kallio myöntää, että taloudellisen epävarmuuden lisäksi uusien autojen kauppaa voi nakertaa niin kutsuttu "käyttövoimaepävarmuus".



