Huippukitaristi Hasse Walli kertoo, kuinka afrikkalaiset rytmit veivät hänet mukanaan – ja miten hän lopulta toi ne Suomeen.
Bob Marleyn keikka Tukholmassa vuonna 1977. Festivaalit Kuuban Havannassa vuonna 1978. Sakari Kukon tuliaiset Senegalista vuonna 1979. Näitä teitä lähti Hasse Wallin kiinnostus afrikkalaiseen musiikkiin.
– Jo Marleyn keikka ja Kuubassa esiintyneet maailman kovimmat salsabändit saivat minut innostumaan, mutta lopullisesti viehätyin Sakarin Senegalista Suomeen tuomista kaseteista ja äänityksistä, Hasse kertoo.
Afrikkalaisten pitkälle viedyt rytmit tarjosivat haastetta. Hasse opiskeli musiikkia kotonaan kolmen vuoden ajan levyiltä ja kaseteilta. Tammikuussa 1982 hän ymmärsi, ettei voinut enää edetä pidemmälle kuin menemällä paikan päälle.
Silloin hän teki ensimmäisen matkansa Gambiaan ja Senegaliin.
– Se oli minulle ammattimuusikkona aika rankka tilanne. Menin Afrikkaan paljon osaavana, mutta siellä jouduin nollaamaan kaikki mittarini ja toteamaan: "Hasse, tästä sä et tiedä mitään".
Käsittämättömiä esityksiä
Sisäänpääsy afrikkalaiseen musiikkiin osoittautui hankalaksi.
– Paikallisten muusikoiden esityksissä ihmiset menivät tanssilattialla aivan ekstaasiin. Rumpusolistit soittivat esimerkiksi 16 tai 32 tahtia kestäneitä pitkiä ryöpytyksiä, mutta kun he yllättäen pysähtyivät hetkeksi huipennuksessa, tanssivat ihmisetkin jähmettyivät saman tien muutamaksi sekunniksi. Se tuntui käsittämättömältä.
