Legandaarinen suomalaiskitaristi kertoo, miten hän tekee kappaleensa. Joskus niitä esittäessä hän kokee lähes parapsykologisen kokemuksen.
– Joskus käy niin, että minun täytyy löytää hyvin nopeasti paperi ja kynä ja alkaa raapustaa sanoja ylös. Joskus taas päässäni lähtee liikkeelle melodia.
Näin kuvailee Hasse Walli kappaleidensa syntymistä. Laulut kertovat omasta elämästä, rakkauksista, kuvitelluista tilanteista ja ihmissuhdedraamasta.
– Esimerkiksi Sweet Nina -levyllä kappale Smile syntyi niin, että melodia tuli ensin. Myöhemmin etsin siihen soinnut ja kirjoitin tekstin.


