Verenperintönä musikaalisuuden saanut huippumuusikko Hasse Walli kadotti auto-onnettomuuden myötä väliaikaisesti itsensä ja kykynsä soittaa. Kuitenkin idolit edelleen inspiroivat ja lavat vetivät puoleensa niin, että Hasse palasi kotiinsa.
Oli syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 1969, kun Hasse Walli matkasi auton kyydissä Aarno Ranisen keikalta kohti kotia. Oltiin jossain Mikkelin lähellä. Koti jäi melkein saavuttamatta.
– Jouduin pahaan auto-onnettomuuteen. Vasemmasta kädestäni katkesivat molemmat kyynärluut. Käsi leikattiin, paikattiin kirurgisella teräksellä ja kipsattiin, Hasse kertoo.
Hasse pääsi viikossa toimenpiteiden jälkeen kotiin. Toisen kotinsa – musiikin – hän kuitenkin menetti vuosiksi.
– Olin ollut onnettomuuteen asti muutaman vuoden ajan Suomen ykköskitaristi. Yhtäkkiä olinkin vain entinen muusikko. Kadotin identiteettini ja ajauduin tuuliajolle Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Urastani melkein viisi vuotta kului hukkaan.
– Ymmärsin vasta vuonna 1973, että jos vielä haluan soittaa, minun täytyy päästä uusintaleikkaukseen. Sen päätöksen avulla niin sanotusti uin rantaan takaisin Suomeen ja aloitin uudelleen kovan työn kitaran kanssa, Hasse sanoo.
Ensimmäisenä rummut
Alun perin Hasse sai musikaalisuuden verenperintönä. Äiti oli laulaja, isä pianisti-hanuristi-kapellimestari. Suvusta löytyy myös muun muassa kitaran-, viulun- ja rumpujen soittajia.
Hassen ensimmäiseksi instrumentiksi valikoituivat rummut.
– Kotona kuunneltiin hyvin paljon musiikkia. Ehkä eniten minuun vaikutti amerikkalainen jazz-musiikki.
