Yksittäiset jääkiekon SM-liigan seurat eivät ole ainoita, jotka ovat tehneet kansainvälisiä tunnusteluja. Liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen vihjaa MTV3:lle, että kotimainen pääsarja saattaa tulevaisuudessa olla osa suurempaa eurooppalaista jääkiekkoliigaa.
- Tällaisia ajatuksia on ollut esillä. Pan-European League, tai jotain vastaavaa, Euroopan huippuliigojen kokouksesta Tukholmasta tavoitettu Vuorinen kertoo.
Vuorisen mukaan tällä hetkellä johtavat sarjat ovat sitoutuneet kehittämään eurooppalaista kiekkoilua yhteistyössä kansainvälisen liiton IIHF:n kanssa. IIHF:n lippulaiva on tuore Champions Hockey League, johon myös huippusarjat uskovat. Nyt ei pelikalenteriin mahdu uusia viritelmiä.
- CHL nähdään merkittävänä tuotteena kansainvälisen jääkiekon kehittämiseksi. Kaikilla tuntuu olevan kiinnostusta siihen suuntaan, joten toivotaan että siitä olisi lääke kansainvälistymiseen. Etenemään ei lähdetä minkäänlaisena piraattiliigana, sillä olisi tuhoisat seuraukset, Vuorinen sanoo.
CHL:stä saattaa myöhemmin kehittyä Vuorisen mainitsema Pan-European League, jonka osa SM-liigakin olisi, mutta muutokset vievät aikaa.
- Kun näin laajoista kokonaisuuksista puhutaan, niin puhutaan ainakin viidestä vuodesta, Vuorinen laskee.
Teksti: Mika Huopainen, haastattelu: Oskari Saari.
(MTV3)
Katso Netti-tv:stä:
Lue myös:
Ruotsalaisväite: SM-liigaa uhkaa hajoaminen
Kummola tyrmää ruotsalaispuheet suoralta kädeltä
Näitä ruotsalaisseuroja huhutaan Euroopan laajuiseen jääkiekkoliigaan
Vuorinen: Liigaseurat eivät ole nähneet suunnitelmia kv.-sarjasta
Talousasiantuntija: Vaikea nähdä saumaa kv.-liigalle
"Suomalaisseurojen kansainvälistyminen väistämätöntä"
Jääkiekon kohututkimuksen taustat, osa 1
Jääkiekon kohututkimuksen taustat, osa 2
Pohjoismaisen jääkiekkoilun haastaja tulee Venäjältä ja netistä
Euroopan kansainväliset sarjat pähkinänkuoressa