Grönlannin valtaus olisi nykymuotoisen Naton loppu, asiantuntija arvioi.
Vaikka Yhdysvallat ottaisi sotilaallisesti Grönlannin haltuunsa, pyrkisi Suomi jatkamaan sotilaspoliittista yhteistyötä presidentti Donald Trumpin hallinnon kanssa. Näin arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä MTV Uutisille.
Grönlannin haltuunottaminen olisi Penttilän mukaan presidentti Alexander Stubbin rummuttaman "arvopohjaisen realismin" jälkimmäistä osaa. Arvoja taas edustaisi se, että moraalisesti ja sanallisesti oltaisiin Grönlannin ja Tanskan puolella.
Ne kansainvälistä oikeutta ja suvereniteettia koskevat asiat, jotka Suomi on tähän mennessä todennut kohteliaasti, sanottaisiin Grönlannin valtauksen jälkeen Yhdysvalloille suoraan. Suomi ei ole tuominnut Yhdysvaltojen iskuja Venezuelaan.
– Se olisi Suomelle suuri turvallisuuspoliittinen haaste, jossa pitäisi tasapainoilla Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä, kun kylmän sodan aikana tasapainoiltiin Euroopan ja Neuvostoliiton välillä, Penttilä sanoo.
Grönlanti on tänään esillä Washingtonissa, jossa tapaavat Yhdysvaltojen, Grönlannin ja Tanskan edustajat.
Presidentti Trump toisti jälleen viikonloppuna, että Yhdysvaltojen on saatava Grönlanti "tavalla tai toisella".
Järkevää syytä Grönlannin omistamiselle ei ole, kansainvälisen politiikan asiantuntija Penttilä katsoo.
Yhdysvallat voi nykyisten sopimusten nojalla halutessaan lisätä huomattavasti sotilaallista läsnäoloaan saarella. Myös luonnonvarojen käyttöoikeuksista varmasti voitaisiin löytää yhteisymmärrys ilman sotilaitakin.
Trumpin puheiden perusteella sopimuksenvarainen yhteistyö ei kuitenkaan näytä "kovin todennäköiseltä", Penttilä sanoo. Yhdysvaltalaislehti New York Timesin haastattelussa Trump teki selväksi, että Grönlannin omistamisella on itseisarvoa.
– Läpimurtoa tai sopimusta ei tänään Washingtonissa saada aikaiseksi, mutta se nähdään, mikä Yhdysvaltojen kannasta on pelkkää Trumpin puhetta ja kuinka paljon systemaattista lähestymistapaa, Penttilä sanoo.
– Tiedetään, kuinka vahvasti Yhdysvallat Grönlannin haluaa ja millä aikataululla, hän jatkaa.
Jos Yhdysvallat päättäisi vallata Grönlannin, olisi kyse sotilaallisesti pitkälti ilmoitusasiasta, Penttilä sanoo.
– Grönlannin sotilaallinen haltuunotto olisi se, että sinne menisi sotilasosasto, joka laittaisi ison lipun pystyyn ja sanoisi, että tämä on meidän, Penttilä sanoo.
– Ei mikään eurooppalainen valtio lähde taistelemaan Yhdysvaltoja vastaan, hän jatkaa.
"Nykyisen Naton loppu"
Penttilän mukaan Yhdysvaltojen teoissa ja puheissa näkyy halu osoittaa oma suurvalta-asema.
Samalla kun niin sanottu globaali länsi heikentyy, Yhdysvallat pullistelee, Penttilä muotoilee.
Yhdysvallat on Penttilän mukaan päättänyt, ettei se katso vierestä, kun Kiina rakentaa Kiina-keskeistä maailmanjärjestystä.
Tanskan valtionjohto on viestittänyt uskovansa, että Trump on tosissaan. Yhdysvallat onkin pitänyt Grönlanti-kysymystä esillä jo viime vuoden alusta alkaen.
Jos Yhdysvallat valtaa puolustusliitto Natoon kuuluvan Grönlannin, olisi se "nykyisen Naton loppu", Penttilä toteaa.
– Se olisi Naton historian suurin kriisi. Yhdysvallat ei voi Natosta lakiensa mukaan noin vain lähteä. Nato jäisi raamina elämään ja Eurooppa todennäköisesti rakentaisi Eurooppa-keskeistä Natoa, Penttilä arvioi.
Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenkeskiset välit ovat olleet viime vuosina yleisesti ottaen lämpimät, mistä osoituksena ovat sekä F-35-hävittäjäkauppa että tuore jäänmurtajayhteistyö.
Presidentti Trump on sanonut puolustavansa Suomea tiukan paikan tullen "voimakkaasti".
Jos Yhdysvallat ottaisi Grönlannin haltuun, heilahtaisi koko Eurooppa "kovasti realistiseen suuntaan", Penttilä sanoo.
Mitä siitä käytännössä seuraisi, on epäselvää.
Penttilän mukaan vaihtoehtoja on kaksi. Eurooppa voisi lopettaa yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa, mutta toisaalta osa katsoo, että teki Yhdysvallat mitä teki, sotilaspoliittinen yhteistyö sen kanssa on Euroopan näkökulmasta välttämätöntä.
Yhdysvaltojen viime vuoden lopulla julkaistussa kansallisen turvallisuuden strategiassa Eurooppa saa rajua kritiikkiä, mutta sitä pidetään myös tärkeänä yhteistyökumppanina.
Jouko Luhtala työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana.
Luhtala on erikoistunut kansainvälisiin suhteisiin, Ukrainassa käytävään sotaan, Venäjään liittyviin asioihin, kriiseihin sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Luhtalaan voit olla yhteydessä juttuvinkkeihin liittyen.