J. D. Vancen ilmoitus osallistumisesta Grönlanti-kokoukseen on otettu Tanskassa vastaan huolestuneena, kertoo MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen. Grönlannin pääministerin asussa hän näki viestin Trumpille.
Huomenna keskiviikkona järjestetään Yhdysvalloissa Grönlannin ja Tanskan kannalta mahdollisesti tärkeä kokous.
Tanskan ulkoministerin Lars Lökke Rasmussenin on määrä tavata Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sekä maan varapresidentti J. D. Vance Washingtonissa.
Vance toimii kokouksen isäntänä aiemmin ilmoitetun Rubion sijaan.
Tieto asiasta tuli Tanskalle vasta tänään.
MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen kertoo, että Kööpenhaminassa sen ajatellaan olevan huono asia niin Grönlannille kuin Tanskallekin.
– Vance on Rubiota paljon Eurooppa- ja Tanska-kriittisempi. Rubio taas on ollut keskusteluissa sovittelevampi. Eli sinänsä huonompi juttu, Kohonen kertoo Kööpenhaminasta.
– Vance on myös on lähempänä presidentti Donald Trumpia, eli siten hänellä on ehkä Rubiota enemmän toimintavaltuuksia.
Kokoukset eivät pääty tuohon tapaamiseen, vaan Tanskan puolustusministeri lähtee sen jälkeen vielä Brysseliin tapaamaan Naton pääsihteeriä Mark Ruttea.
Siellä keskustellaan Naton mahdollisesta sotilaallisesta läsnäolosta Grönlannissa.
Lue myös: Grönlannin pääministeri: Valitsemme Tanskan
Kohtuutonta painostusta liittolaiselta
Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen kertoi lehdistötilaisuudessa Kööpenhaminassa tänään, että jos Grönlannin täytyy valita Tanskan ja Yhdysvaltojen väliltä, se valitsee Tanskan.
Nielsen on aiemmin sanonut, että grönlantilaiset eivät halua olla tanskalaisia tai yhdysvaltalaisia, vaan grönlantilaisia.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi samassa tilaisuudessa, että Grönlannin tilanteessa pahin on vielä edessä.
– Ei ole ollut helppoa vastustaa elinikäisen liittolaisemme täysin kohtuutonta painostusta. Suurin osa viittaa siihen, että vaikein on vielä edessämme, hän kommentoi.
Kohonen tulkitsee nyt järjestetyn tiedotustilaisuuden hengen nostatukseksi.
– Haluttiin korostaa sitä, että Grönlanti ja Tanska ovat hyvissä väleissä ja toimivat yhdessä.
– Yksi toimittaja kysyi tuon tiedotustilaisuuden jälkeen, löytyisikö mitään summaa, mistä Grönlanti olisi valmis myymään itsensä Yhdysvaltojen alaisuuteen, mutta sellaista kuulemma ei ole.
Lue myös: Valkoinen talo jakoi mystisiä Grönlanti-kuvia, Tanskan johto koolla
Nielsen kuin Zelenskyi?
Kohonen pani merkille myös Nielsenin asuvalinnan, joka saattoi olla viesti Trumpille ja mahdollisesti koko maailmalle.
– Grönlannin pääministeri oli pukeutunut siniseen huppariin, ja ainakin itselleni siitä tuli kovasti (Ukrainan presidentin Volodymyr) Zelenskyin olemus mieleen.
– Toki muistetaan, että sen enempää Grönlanti kuin Tanskakaan eivät ole sodassa, mutta tiukan paikan edessä kylläkin.
Nielsenin yllä oli anorakki, jota monet muutkin grönlantilaiset suosivat vaatetuksessaan. Myös sana anorakki on peräisin grönlannin sanasta annoraaq. Pääministeri on pitänyt vastaavaa asua myös muun muassa EU-parlamentissa.
Nähtäväksi jää, mitä asusta laukoo varapresidentti Vance, joka haukkui julkisesti Zelenskyin pukeutumista Valkoisessa talossa alkuvuodesta 2025.
Täydennetty juttuun kolme viimeistä kappaletta 13.1.2026 kello 20.50.


