Ritva menetti 90-luvun lamassa kaiken – yhtenä hän yönä hän päätti, että kurjuus loppuu nyt ja tilasi muuttorekan pihaan: tästä oivalluksesta hän tahtoo kohtalotovereitaan muistuttaa | MTV Uutiset
Ravintolayrittäjä Ritva menetti 90-luvun lamassa kaiken vain kolmessa viikossa – yhtenä yönä hän päätti selvitä ja tilasi muuttorekan pihaan
4:33MTV Uutiset Live: Ravintolat ottivat hallituksen päätöksen ilolla vastaan – aukioloajat ja valvonta askarruttavat vielä
Julkaistu 23.05.2020 07:29
Sanni Mattila
sanni.mattila@mtv.fi
Koronan aiheuttama talouden äkkipysähdys on palauttanut entisen ravintolanpitäjän mieleen elämänsä hankalimmat vuodet. Hän tietää, mitä vaikeuksiin ajatuneelle yrittäjälle ei ainakaan kannata sanoa.
Sitä puhelua Ritva Kössilä, 65, ei unohda.
– Kokit soittivat hädissään, että mitä he voivat tehdä. Ravintolaan saapui kesken lounasajan pankin väkeä kantamaan tavaraa ulos, hän kertoo.
– Minä en osannut muuta ohjeistaa, kuin että menkää rautakauppaan ostamaan pahvirulla ja teipatkaa ikkunoihin teksti "REMONTTI".
Kössilä on lama-ajan ravintolayrittäjä, tätä nykyä eläkeläinen. 90-luvun taitteessa hän perusti miehensä kanssa Tampereen keskustaan Verkatehtaankadulle turkkilaisen ravintolan sekä pienemmän kebab-ravintolan.
Ravintola Anatolia aukaisi ovensa äitienpäivänä vuonna 1990. Kesää vasten pidetyt avajaiset eivät olleet paras mahdollinen aika bisnekselle, mutta pian yrittäjäpariskunta huomasi tehneensä jotakin oikein.
Lähes satapaikkainen ravintolasali täyttyi lounas- ja ilta-aikaan lähistöllä olevien suurten yritysten nälkäisestä väestä ja kaupunkilaiset ottivat paikan omakseen. Kokkeja ja tarjoilijoita oli palkkalistoilla kymmenkunta. Kössilä ja hänen miehensä tekivät täyttä päivää.
Tytär oli vasta yksivuotias, poika kymmenen. Perhe asui uudessa rivitalokodissa Tampereella.
Vakuuksien penäämistä
Ritva Kössilä aukaisi miehensä kanssa turkkilaisen ravintolan Tampereelle vuonna 1990. Kuva samalta vuodelta.
Pariskunnan arki oli työntäyteistä. Kassavirta pysyi tasaisena orastavasta talouskurimuksesta huolimatta.
– Kun kaikki sujui, olimme tosi tyytyväisiä. Vielä laman alussa pärjäsimme oikein hyvin, eikä kukaan osannut aavistaa mitä on tulossa.
Sitten se alkoi.
Ensin katosi yritysten illallisväki. Sali täyttyi vain lounasaikoina. Laskutukset vähenivät. Kössilä suoriutui edelleen henkilökunnan palkanmaksusta ja lainanhoitokuluista, mutta ylimääräistä rahaa ei juurikaan jäänyt käyttöön.
Puhelin alkoi soida jokaisen lainaerän lyhennyksen jälkeen.
Pankki halusi muistuttaa, ettei pariskunnan lainoille löydy enää tarvittavia vakuuksia. Pankki halusi niitä lisää, mutta perheellä ei ollut mistä antaa. Vakuuksina oli jo kaikki: ravintolakiinteistö, rivitaloasunto, autot, kesämökki.
1980-luvun nousukaudesta ei ollut enää tietoakaan. Suomen talous sakkasi pahemmin kuin koskaan aiemmin. Maa ajautui monimutkaiseen pankki- ja rahoitusmarkkinakriisiin, jonka seurauksena meni nurin pankkeja ja tuhansia yrityksiä.
Markka piti pakkodelvoida, eli sen arvoa heikennettiin suhteessa ulkomaiseen valuuttaan.
Työttömyyspommi räjähti käsiin ja leipäjonot ilmestyivät katukuvaan.
Sellaiseen arkeen ei enää kuulunut ravintolassa syöminen.
– Se tuntui aivan kauhealta. Jokaisen neuvottelun jälkeen pankinjohtaja vilautti pöydän laatikossa odottavaa konkurssihakemusta. Palasimme töihin ja hoimme, että yritys ei voi kaatua, ei voi kaatua, ei voi kaatua…
Syyskuussa 1993 räpiköinti tuli päätökseen. Pankki toteutti uhkauksensa.
Kössilä kuunteli elämänsä huonoimmat radiouutiset, joissa kerrottiin hänen yritystoimintansa konkurssista.
Ravintolan puhelin alkoi soida. Tavarantoimittajat ilmoittivat, ettei tavaraa enää toimiteta.
Seurasi kahden viikon kitulias alasajo ja päivä, jolloin kokit teippasivat pahvit ravintolan ikkunoihin. Sama kohtalo oli yrittäjäpariskunnan pienemmällä kebab-ravintolalla.
– Kolmessa viikossa pankki myi asunnon, kesämökin, autot ja meiltä meni työ. Olimme kahden lapsen kanssa täysin tyhjän päällä parin miljoonan velat niskassa. En muista tuosta ajasta kaikkea. Päässäni on puolen vuoden musta aukko, Kössilä kertoo.
Kyyneliä ulosottovirastossa
Perhe sai katon päänsä päälle Kössilän isältä, joka eli varsin samankaltaisessa ahdingossa. Hänen vuosikymmeniä vanha rakennusliikkeensä oli kuopattu vuotta aiemmin.
– Pankki oli realisoinut meiltä kaiken. Reilun miljoonan markan rivitaloasunto myytiin pois puolella miljoonalla. Myös kesämökki lähti aivan pilkkahintaan. Ulosottoviraston toiminta tuntui siltä, että tarkoitus oli itkettää hätätilanteessa olevia velallisia. Se oli aivan hulvatonta.
– Meitä oli kymmeniä tuhansia kärsijöitä. Mikään ei rittänyt, Kössilä sanoo.
Pankit haluttiin pitää pystyssä, joten talousfarssin maksumiehiksi- ja naisiksi joutuivat yrittäjät, jotka olivat nousukauden aikana ottaneet uskaliaasti velkaa.
Jälkikäteen suomalaiset ovat saaneet lukea lama-aikaisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen muisteluita, joissa hän kertoo olleensa sydänkohtauksen partaalla kansakuntaa kurittavia talouspäätöksiä tehdessään.
Kun pahimmasta oli selvitty, pariskunta yritti saada taloutta kuntoon kahden pienemmän kebab-ravintolan voimin, mutta arki ei enää palautunut ennalleen.
Työtä tehtiin tappiomielialassa. Päivät olivat ankeita ja raskaita.
Kun Kössilän mies jälleen kerran palasi viikonloppuyönä töistä kotiin kello viideltä aamulla, vaimo sai kurjuudesta tarpeekseen.
Muusikkonakin työskenneelle puolisolle oli jo aiemmin tarjottu töitä kotimaansa Turkin pääkaupungista Ankarasta.
– Jos sinä otat paikan vastaan, niin minä soitan aamulla muuttorekan pihaan, vaimo sanoi miehelleen.
Lama-Suomi murheineen jäi taakse 1994 vuoden syksyllä. Turkissa Kössilä huolehti kodista miehen työskennellessä yliopistolla musiikkitieteen parissa.
Tytär meni päiväkotiin, poika amerikkalaiseen kouluun. Kössilä tunsi jälleen nauttivansa elämästä.
– Se oli ihanaa aikaa. Pystyimme tarjoamaan lapsille sellaista koulutusta ja mahdollisuuksia, joita ei Suomessa tuohon aikaan olisi ollut saatavilla. Olen siitä valtavan onnellinen. Koskaan ei ole niin paljon pahaa, etteikö mukana olisi jotakin hyvääkin.
Koronan aikaansaama talouden äkkipysähdys ja etenkin ravintola-alan ahdinko on palauttanut 90-luvun alun tapahtumat Kössilän mieleen useasti viime kuukausina.
Suomen talouden on ennakoitu supistuvan yli viisi prosenttia tänä vuonna. Haitalliset vaikutukset läpileikkaavat lähes kaikkia yritystoiminnan aloja. Ravintola-alan yrityksiä Suomessa on noin 9 600.
Toukokuun alussa hallitus ilmoitti, että ravintoloille on jaossa erilaisia tukimuotoja sisältävä 120 miljoonan euron potti. Matkailu- ja ravintolapalveluiden edunvalvoja Mara ei pidä sitä riittävänä.
Erityisen pahoillaan konkurssikurjuuden kokenut yrittäjä on niiden kohtalotovereiden puolesta, jotka joutuvat samaan myllyyn toistamiseen.
Kössilä toivoo, etteivät päättäjät tällä kertaa uhraisi yrittäjiä, vaan antaisivat aseettomaan tilanteeseen ajatuneille suoraa rahallista tukea maksuhelpotuksien sijaan.
– Jokainen yrittäjä tietää ja tuntee omat mokansa. Tässä tilanteessa kukaan ei kuitenkaan ole mokannut, vaan ravintoloiden ovet on laitettu kiinni pakon edessä. Se on epäreilua, Kössilä pohtii.
Varsinkin monelle pienyrittäjälle työ on Kössilän mielestä kutsumus ja elämäntapa, jossa ei rahassa kylvetä. Siksi yrittäjien henkistä pääomaa ja sinnikkyyttä ei sovi hukata pois yhteiskunnasta.
– 90-luvun lamassa menetettiin mieletön määrä älykkyyttä ja rohkeutta, kun konkurssiin menneet yrittäjät eivät enää saaneet lainaa jaloilleen pääsemiseksi. Nimi oli pankissa punaisella. Lisäksi taloudesta otettiin pois kauhea siivu, kun moni teki henkensä pitimiksi pimeää rahaa. Toivon, että nyt oltaisiin viisaampia.
Paluu Suomeen
Kössilä erosi ja palasi Suomeen vuonna 2005. Nyt tytär pitää Kangasalla hevostallia, jonka pyörittämisessä äiti auttaa.
Entinen yrittäjä pääsi velkajärjestelyyn toisella yrittämällä. Järjestely on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole kohtuullisia edellytyksiä saada velkojaan nolliin.
Kuukausittaisista tuloista jätetään käteen niin sanottu suojaosuus, ylimenevä osuus menee velkoihin. Kössilän velkajärjestely päättyi vuoden 2013 aikoihin.
Pankkitilin rahaliikenteen tarkkailu ei noin 15 vuotta kestäneen takaisinmaksutaipaleen aikana tuntunut kovinkaan mielekkäältä puuhalta, mutta katkeruuden hän on päättänyt kiertää niin kaukaa kuin mahdollista.
– Se on tunteista pahin. Kyllä nämä asiat mielessä ovat usein, mutta katkeraksi ei pidä heittäytyä. Se pilaisi niin paljon.
Kun Ravintola Anatolia veti viimeisiä henkäyksiään ja valvotti yrittäjää yön mustina tunteina, Kössilä oli varma ettei päivä enää koskaan valkene – ja niin hän suorastaan toivoikin.
Kokemuksesta hän tietää, että koronahuolien kanssa kamppaileville yrittäjille on turha sanoa "koita olla miettimättä asiaa", koska tulevaisuus on nytkin täynnä kysymyksiä vailla selkeitä vastauksia.
Miten ihmisten kulutuskäyttäytyminen kenties muuttuu koronan jälkee? Palaavatko asiakkaat tuttujen palveluiden pariin? Jos, niin millaisella aikataululla?
Entisen yrittäjän näkökulmasta vaihtoehtoja on joka tapauksessa lopulta vain kaksi, luovuttaminen tai selviytyminen. Lama saattoi viedä häneltä taloudellisen vaurauden, mutta se ei määritellyt loppuelämän suuntaa tai vienyt toimintakykyä.
Se on ollut Ritva Kössilälle kaikkein tärkein oivallus.
– Olen tyytyväinen siihen, että uskalsin toimia ikävissä tilanteissa. En koskaan jäänyt paikalleni. Eteenpäin katsominen ja asioiden suunnittelu elämässä oli hirveän tärkeää laman aikaan, kuten nytkin. Sen minä haluaisin muidenkin muistavan.
