Rajoituksia, mutta ei tuottoa – ravintoloitsijat kertovat karun totuuden, miksi avaaminen ei nyt kannata: "Miten sitä voisi selvitä 15 asiakkaalla ja 1,5 metrin turvaväleillä?"

Yhdysvaltalainen ravintola avasi ovensa sitten maaliskuun – ihmiskokoiset nuket olivat vallanneet pöytiä, jotta asiakkaat pitäisivät turvaväleistä kiinni 0:51 Yhdysvaltalainen ravintola avasi ovensa sitten maaliskuun – ihmiskokoiset nuket olivat vallanneet pöytiä, jotta asiakkaat pitäisivät turvaväleistä kiinni

Moni ravintoloitsija ei halua avata ravintoloidensa ovia, jos viranomaiset asettavat toiminnalle liian tiukat reunaehdot.  Muun muassa amerikkalainen yrittäjä ja ravintoloitsija Ryan Pernice perustelee CNN:lle, miksi ravintolatoiminta ei nykytilanteesssa kannata. Myös Suomessa pelätään liian tiukkojen rajoitusten vaikutusta.

Videolla: Yhdysvaltalainen ravintola avasi ovensa sitten maaliskuun – ihmiskokoiset nuket olivat vallanneet pöytiä, jotta asiakkaat pitäisivät turvaväleistä kiinni

Yhdysvalloissa esimerkiksi Georgian osavaltio salli ravintoloiden uudelleenavaamisen koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa jo huhtikuun lopussa. Kolmen tunnetun ravintolan omistaja Ryan Pernice ei kuitenkaan ole halunnut startata ravintoloidensa toimintaa. Pernice on huolissaan työntekijöidensä ja asiakkaidensa terveydestä, mutta päätökseen liittyy toinenkin syy: ravintolat eivät voi tehdä voittoa sosiaalisen eristäytymisen vallitessa.

– Jos puhutaan ravintoloitsijoille ympäri maailman, kieli on eri mutta matematiikka sama: ravintolat ja baarit tarvitsevat isoja ihmismääriä selvitäkseen.

Pernice itse on joutunut lomauttamaan 120 työntekijästään 80 henkilöä. Muut jatkavat take away -toiminnan parissa ja sillä ei pitkälle pötkitä. CNN:n mukaan miljoonat muut ravintola- ja baarityöntekijät maailmanlaajuisesti ovat menettäneet hetkellisesti tai pysyvästi työnsä. Joissakin maissa ravintoloiden rajoituksia on jo purettu, mutta se ei välttämättä ratkaise ongelmaa.

"Minua ei kiinnosta tai innosta puolityhjä ravintolasali, jossa asiakkailta mitataan kuume ja kaikilla on maski"

Tehdäkseen voittoa, monet ravintolat tarvitsevat isoja asiakasmääriä ja vieriviereen aseteltuja ruokapöytiä. Kyseessä on bisnesmalli, joka ei yksinkertsaisesti sovi yhteen sosiaalisten rajoitusten, kuten isojen turvavälien kanssa.

– Emme tule tekemään rahaa samalla kun sosiaaliset rajoitukset ovat päällä. Olen jo kuullut monista ravintoloista, että ne eivät avaudu enää koskaan, georgialainen ravintoloitsja Blaiss Nowak sanoo.

Nowak päätti avata ravintolansa uudelleen huhtikuun lopussa rajoitusten poistuessa. Asiakaspaikkamääriä jouduttiin vähentämään 200 illallisasiakkaasta 50 asiakkaaseen, jotta ruokapöydät saatiin tarpeeksi kauas toisistaan. Moni ravintola Yhdysvalloissa on ilmoittanut, ettei aio avata rajoitusten vallitessa. New Yorkissa Union Square Hospitality Group -ravintolayhtiö päätti lomauttaa 2000 työntekijäänsä. Yhtiön toimitusjohtaja Danny Meyer ei usko asiakkaiden palaavaan ravintoloihin ennen kuin rokote koronavirukseen on keksitty, jos sitä edes keksitään  

– Minua ei kiinnosta tai innosta puolityhjä ravintolasali, jossa asiakkailta mitataan kuume ja kaikilla on maski, eikä tehdä juuri ollenkaan rahaa, Meyer totesi uutiskanava Bloombergille.

CNN kertoo artikkelissaan myös muista ravintola- ja baarialan yrittäjistä maailmalla, jotka kamppailevat saman ongelman kanssa. Tilanne on vielä pahempi baareilla, jotka ovat nousseet uutisotsikoihin “viruslinkoina”.

– Miten sitä voisi selvitä 15 asiakkaalla ja 1,5 metrin turvaväleillä? kysyy Hong Kongissa baaria pitävä Gagan Gurung.

Panimoliitto: "Ravintoloiden avautuminen ei saa aiheuttaa alalle nykyistäkin syvempää kriisiä"

Suomessa esimerkiksi Panimoliitto on ilmaissut kantansa ravintolatoiminnan starttaamiseen rajoituksien kera. Liiton maanantaina lähettämässä tiedotteessa todetaan, että liian tiukat rajoitukset aiheuttaisivat ravintolayrityksille enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Ravintoloiden avautuminen ei saa aiheuttaa alalle nykyistäkin syvempää kriisiä. Liiketoiminta ei voi mitenkään kannattaa, jos esimerkiksi asiakasmäärän kapasiteetista saa käyttää vain puolta. Kiinteät kustannukset eivät kuitenkaan puolitu, muistuttaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Lisäksi anniskeluaikojen mahdollinen tiukentaminen haittaisi liiton mukaan ravintolayrityksiä ja -asiakkaita enemmän kuin hyödyttäisi.

– Alkoholin anniskelun lopettaminen iltayhdeksältä olisi keinotekoista. Anniskelun pitää jatkua ainakin kello 23.00 asti, sillä muuten juominen siirtyy julkisille paikoille tai jatkuu kotioloissa. Alkoholia käytetään yhä kohtuullisemmin ja vastuullisemmin, mutta jos sitä halutaan kontrolloida, helpointa se on ravintoloissa.

Ravintola-ala vetoaa hallitukseen Luottamus23 -kampanjassa

Ravintolat saavat avata ovensa Suomessa kesäkuun alussa tietyin rajoituksin. Virallisia ohjeistuksia ja tarkempaa tietoa rajoituksista ei kuitenkaan vielä ole annettu. Lisätietoa on lupailtu tiistaiksi 19.5. 

Viisi Tähteä -ravintolamedian mukaan etukäteen on tihkunut tietoa, että anniskelu ollisi ravintoloissa lopetettava kello 21, mikä veisi suuren osan elintärkeästä iltamyynnistä ja tekisi toiminnasta kannattamatonta. Myös asiakaspaikkojen rajoittamista on väläytelty. Ravintola-ala vetoaa Viiden Tähden luotsaamassa Luottamus23 -kampanjassa hallitukseen, että sulkemisaika olisi edes 23.00, joka sekin olisi toteutuessaan Pohjoismaiden aikaisin.

Lähteet: CNN, Panimoliitto, Viisi tähteä

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat