Näin surkeasti alkoi maailmantalouden viikko: Japanikin on nyt taantumassa, Yhdysvaltain taloutta uhkaa karu syöksy

Euroopassa maiden taloudet aiheuttavat otsalle yhä syvempiä huolen ryppyjä – Kiinassakin ensimmäinen vuosineljännes oli historiallinen 1:54
Nämä asiat maailmantalouden käänteistä tulee tietää juuri nyt – katso videolta tuore analyysi!

Koronaviruspandemian vaikutus näkyy selvästi tuoreissa talousluvuissa maailmalla. Esimerkiksi Japani on ajautunut taantumaan, ja Yhdysvalloissa talouden odotetaan kutistuvan merkittävästi kuluvalla vuosineljänneksellä.

Aasiassa aurinko nousi tänään pilvien takana.

Maailman kolmanneksi suurin kansantalous Japani on nyt virallisesti taantumassa.

Maan talous supistui 0,9 prosenttia alkuvuoden aikana, viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä luku oli vielä synkempi, 1,9 prosenttia. Taantuman katsotaan alkaneen, kun talous laskee kaksi perättäistä vuosineljännestä.

Japanin lähiajat eivät ruusuiset

Japaninkin vienti on kärsinyt, ja Tokion olympialaisten siirtäminen ensi vuoden kesään vaikuttaa osaltaan mielialoihin. 

Maan lähtiajat eivät näytä ruusuisemmalta. Nyt meneillään olevan vuosineljänneksen arvioidaan työntävän taloutta yhä syvemmälle.

Edellisen kerran Japani oli taantumassa 2015.

Japaninmeren toisella puolella Kiinassa ensimmäinen vuosineljännes oli historiallinen. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin maan talous meni miinukselle.

Kiina päättää myöhemmin tällä viikolla jatkotoimistaan, mutta useiden kiinalaisasiantuntijoiden mukaan Peking ei ota käyttöön massiivista elvytyspakettia.

Kiinassa ilmansaasteet taas lisääntyneet

Yksi talouden pyörimisen virkistymismerkki on, että ensimmäistä kertaa sitten joulukuun päästöjen määrä ilmassa on kasvanut. Ympäristön ja ilmaston kannalta se tietää huonoa.  

Tyynenmeren toisella puolella Yhdysvalloissa keskuspankki synkistelee sekin.

Pääjohtaja Jerome Powellin mukaan nyt kuluvalla neljänneksellä talous voi laskea hurjasti, jopa 20–30 prosenttia. Työttömyys jatkaa yhdysvaltalaisittain huikeissa määrissä, se voi nousta jopa 25 prosenttiin.

Yhdysvaltain toipuminen 2021 lopulla

Powellin mukaan maa ei kuitenkaan ajaudu lamaan, mutta talouden täysi toipuminen saattaa kestää ensi vuoden lopulle asti.

Euroopassakin on otsalla huolen ryppyjä ollut jo pitkään.

Niitä on syventänyt esimerkiksi talousveturi Saksa, jonka bkt laski nyt alkuvuodesta 2,2 prosenttia. Se on huonoin luku sitten finanssikriisin.

Kevät ja alkukesä voi olla Saksassa vielä huonompi, ja maa on jo taantumassa.

Lue myös:

    Uusimmat