Mikkelin kouluruokailuun liittyvässä epidemiassa sairastui yli 800 ihmistä – epäiltyinä saippualta maistuneet tortillat

Mikkelin kouluruokailuun liittyneessä elokuisessa epidemiassa sairastui kyselytietojen mukaan yli 800 ihmistä, kaupunki kertoi tiistaina.

Kouluissa oli ennen sairastumisia ruokana kasvistäytteisiä tortilloja, ja asiasta tehdyn kyselyn perusteella oireiden aiheuttajaksi epäillään tortillalettuja. Ne vastaajat, jotka olivat syöneet tortillalettua, sairastuivat kolme kertaa useammin kuin muut.

– Laboratoriotutkimuksissa on osassa letuista havaittu etikan hajua, ja kyselyssä useat oppilaat kertoivat lettujen maistuneen saippualle, tiedotteessa kerrottiin.

Lettujen vika ei tiedossa

Sairastumiset tapahtuivat elokuun puolessavälissä 18 eri koulussa. Yleisimmät oireet olivat vatsakipu, pahoinvointi ja päänsärky. Suurimmalla osalla oireet alkoivat alle tunnin kuluessa ruokailusta, ja ne kestivät keskimäärin alle 12 tuntia.

Mikkelin terveysvalvonnan johtaja Maria Tirkkonen kertoi tiistaina, että jonkinlaisia oireita raportoitiin kaikissa kouluissa, joissa ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi epäiltyjä tortilloja oli tarjottu.

– Mutta sitä, mikä letuissa oli vikana, ei ole vielä saatu selville, Tirkkonen sanoi.

Kyselyyn vastasi 4 000 ihmistä, joista 812 oli sairastunut epidemiassa. Oireita saaneiden oppilaiden ikä vaihteli alakoululaisista lukioikäisiin. Kukaan ei Tirkkosen tietojen mukaan joutunut sairaalahoitoon.

– Onneksi näyttäisi nyt siltä, että itse oireet olivat suhteellisen lieviä.

"Eriskummallinen tapaus"

Ruokaviraston tutkimuksissa ei ole vielä löytynyt syytä oireisiin tai lettujen outoon hajuun ja makuun. Myöskään sitä, että oireet olisivat johtuneet jostain muusta kuin tortillaletuista, ei voida täysin sulkea pois.

Osastonjohtaja Marjatta Rahkio Ruokavirastosta kertoi tiistaina aamupäivällä, että tarjolla olleiden ruoka-aineiden jakelua on selvitetty eikä kukaan tiettävästi ole sairastunut muualla maassa.

– Muita sairastumisia ei ole raportoitu mistään, mikä tavallaan tekee tästä eriskummallisen tapauksen, Rahkio kertoi.

– Mitään sellaista ei myöskään ole tullut esille, että Mikkelissä olisi tehty säilytys- tai muita virheitä.

Letut tulivat tukusta

Mikkelin kaupungin mukaan tortillaletut tulivat kaupungin keskuskeittiöön ja kouluille valmiina tukusta. Täytteitä oli valmistettu keskuskeittiössä ja kahdella koululla.

Etikan haju tai saippuan maku eivät Rahkion mukaan ole tyypillisiä löydöksiä tavanomaisissa ruokamyrkytyksissä. Hän kuvailee, että epidemia on toistaiseksi mysteeri.

– Kyllä tähän tapaukseen liittyy jotakin, joka on ainakin meille kansallisesti aivan uutta ja erikoista.

Mikkelin kaupunki, Ruokavirasto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jatkavat tapauksen selvittämistä.

– Toivottavasti meillä ensi viikolla olisi vielä vähän enemmän tietoa tästä, Rahkio sanoi.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 5.9. kello 14.11.

Lue myös:

    Uusimmat