Kaupoissa asiakkaita häiritsevä mies on noussut otsikoihin suomalaismedioissa.
Aikuisen miehen erikoinen toiminta julkisilla paikoilla on johtanut kymmeniin rikosilmoituksiin, kertovat Keski-Uusimaa ja Taloussanomat.
Tapauksessa on mediatietojen mukaan tiivistetysti kyse siitä, että yksi ja sama mies tekeytyy kaupan työntekijäksi, provosoi ihmisiä asiattomasti ja lopuksi julkaisee tilanteesta kuvaamansa materiaalin sosiaalisessa mediassa.
Provosointi on käytännössä ollut esimerkiksi tuotteiden poistamista asiakkaan kärrystä tai tuotteiden ostamisen kieltämistä.
Lue myös: Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestysmiskiellon ruokakauppaan: ”Vilautetaan puukkoa tai asetta”
Rikosilmoitusten perusteella miehen toiminta on jatkunut ainakin kahden viime vuoden ajan. Tänä syksynä tapaukset ovat sijoittuneet usein Puuilon, K-raudan tai Tokmannin myymälöihin. Onpa mies ilmeisesti tekeytynyt myös kirjaston työntekijäksi.

