Emmanuel Macron tuomitsee Donald Trumpin tulliuhkaukset ja lupaa niihin EU:n yhtenäisen vastauksen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin esittämiä tulliuhkauksia ei voi hyväksyä.
Trump ilmoitti lauantaina, että Suomelle, Tanskalle, Norjalle, Ruotsille, Ranskalle, Saksalle, Britannialle ja Hollannille asetetaan kymmenen prosentin tuontitulli helmikuun alusta alkaen Grönlannin takia.
Kesäkuun alussa tulli nousisi 25 prosenttiin, ja tulleja olisi maksettava kaikista Yhdysvaltoihin vietävistä tuotteista, kunnes sopimus Grönlannin ostamisesta on tehty.
Macron totesi tänään sunnuntaina, että jos tullit vahvistetaan, Eurooppa vastaa niihin yhdessä.
– Mikään pelottelu tai uhkailu eivät vaikuta meihin – eivät Ukrainassa, eivät Grönlannissa, eivätkä missään muuallakaan maailmassa tällaisissa tilanteissa, Macron sanoi viestipalvelu X:ssä.
– Tulliuhkauksia ei voida hyväksyä, eikä niille ole mitään sijaa tässä yhteydessä.
Macron sanoi myös haluavansa EU:n käyttävän taloudellisen pakottamisen vastaista työkalua ACI:ta, jos Yhdysvaltain tulliuhkaukset astuvat voimaan.
Kyseistä välinettä ei ole käytetty unionin historiassa vielä koskaan. Sen tarkoituksena on rangaista esimerkiksi valtiota, joka pyrkii painostamaan EU:ta taloudellisin keinoin.
Lue myös: Euroopan ja Yhdysvaltojen suhde ei palaudu edes Trumpin jälkeen
Lue lisää: Suomelta ja muilta Trumpin uhkailemilta mailta varoitus
Saksa: Meitä ei kiristetä
Saksan valtiovarainministerin ja varakanslerin Lars Klingbeilin viesti on sama. Hänen mukaansa Saksa ja sen eurooppalaiset kumppanit eivät anna Trumpin kiristää itseään.
– Saksa ojentaa aina kätensä Yhdysvalloille yhteisten ratkaisujen löytämiseksi, mutta tässä asiassa Saksa ei voi seurata Yhdysvaltoja, Klingbeil totesi lausunnossaan.
– Meidän viestimme on selvä: meitä ei kiristetä, ja Eurooppa tulee vastaamaan, hän lisäsi.
Lue myös: Venäjältä golf-irvailu Stubbille: "Ei sitten auttanut?"
Meloni: Tulliuhkaukset olivat virhe
Italian pääministerin Giorgia Melonin mukaan Trumpin Grönlannin vuoksi esittämät tulliuhkaukset olivat virhe. Etelä-Koreassa vierailulla oleva Meloni sanoo myös kertoneensa Trumpille näkemyksensä.
– Puhuin Donald Trumpille muutama tunti sitten ja kerroin hänelle mielipiteeni, Meloni sanoi sunnuntaina.
Melonin mukaan Yhdysvaltain ja Euroopan välillä on ollut ymmärrysvaikeuksia Grönlannin kysymyksessä. Pääministeri lisäsi, että hänen mielestään olisi sotilasliitto Naton tehtävä ottaa tilanteessa suurempaa roolia.
Tanskan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussen aikoo lähipäivinä vierailla Nato-maissa Norjassa, Britanniassa ja Ruotsissa keskustellakseen liittouman arktisen alueen turvallisuuspolitiikasta.
Lue myös: EU:ssa halua jäädyttää kauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa
Uutistoimisto Reutersin mukaan EU on kutsunut jäsenmaiden edustajat hätäkokoukseen sunnuntaina. Reuters kertoo, että hätäkokous alkaa EU:n diplomaattien mukaan iltakuudelta Suomen aikaa.
EU-puheenjohtajamaana toimiva Kypros kutsui kokouksen koolle Trumpin ilmoituksen jälkeen.
Yhtenäinen reaktio
Euroopassa reaktio Trumpin tuoreisiin tulliuhkauksiin on ollut yhtenäinen. Eurooppalaiset johtajat ovat korostaneet, ettei uhkauksia voida hyväksyä.
ACI:n käyttöönoton lisäksi EU:n sisältä on esitetty, että unionin ja Yhdysvaltain viime vuonna neuvottelema kauppasopimus voitaisiin jäädyttää presidentti Trumpin tuoreiden uhkausten jälkeen.
EU ja Yhdysvallat pääsivät viime kesänä yhteisymmärrykseen kauppasopimuksesta, jonka myötä Yhdysvaltain tuontitullit valtaosalle EU-maista olisivat asettuneet 15 prosenttiin. Prosessia ei ole kuitenkaan saatu vielä maaliin.
Juttua täydennetty 18.1.2026 kello 14.51.

