Kysyimme lukijoilta, oliko heidän lapsuutensa onnellinen. Kysymykseen vastanneilta tuli kertomuksia sekä puolesta että vastaan. Osan lapsuus oli todella onnellinen ja toisille taas elämän vaikeinta aikaa.
Näin köyhyys koettiin
– Lapsuus oli aineellisesti köyhää, mutta eläminen lähellä luontoa oli rikasta pienellä maatilalla, joka oli ruuan suhteen hyvin omavarainen. Sain lisäksi lapsuuden ja nuoruuden työnteosta vanhuuteen asti ulottuvan hyvän luu- ja lihaskunnon, kertoo Outi Onnellinen.
– Minulla oli pysyvä koti, jossa oli turvalliset ja luotettavat aikuiset sekä pari sisarusta. Rahasta oli pulaa. Isäni kuoli ollessani viiden vanha, mutta turvallisuuden tunne oli hyvä, muistelee Vappu.
– Oli köyhyyttä. Ei saanut tehdä asioita, joita olisi halunnut. Oli melko ankara kuri, kirjoittaa nimimerkki Rehellinen.
Vanhempien onnellisuus siirtyi lapsille
– 50-luvulla syntyneenä ei ollut isoja odotuksia. Tärkeintä oli, että isä ja äiti olivat onnellisia keskenään, kirjoittaa Helena.
– Asuin kodissa, jossa rakkaus näkyi. Äiti oli meidän lasten kanssa kotona, isä töissä, ja rakasti meitä. Huippuvanhemmat, joita pitäisi osata arvostaa, kertoo nimimerkki Tyttö47 v.
