Satu* on tehnyt elämänsä varrella valintoja, joita kaikki eivät ymmärrä. Satu tietää, että kaikkia ei voi miellyttää, eikä hänellä ole siihen tarvettakaan. Mutta kun oma isä häpeää tytärtään, se satuttaa.
Sadun esikoistytär syntyi hänen ollessaan vasta 18-vuotias, ja neljän vuoden päästä esikoinen sai pikkusiskon. Kun muut parikymppiset juhlivat kaupungilla, opiskelivat tai reissasivat ympäri maailmaa, Satu pyöritti ydinperheen arkea.
– Kun täytin 30, olin jo toista kertaa naimisissa, ja lapsia oli neljä.
Jossakin vaiheessa elämä suurperheen äitinä alkoi ahdistaa.
– Halusin tehdä niitä asioita, jotka minun olisi pitänyt tehdä 10 vuotta aikaisemmin, mutta en voinut, koska minun piti huolehtia perheestäni. Kai sitä voisi kutsua kolmenkympin kriisiksi.
Kriisin päätteeksi Satu erosi silloisesta miehestään ja muutti kahden vanhimman lapsensa kanssa muualle. Ahdistus ei kuitenkaan hellittänyt, ja Satu koki, ettei elämästä sinkkuäitinä tule mitään. Silloin hän teki ratkaisun, jota monen ulkopuolisen on ollut vaikea ymmärtää.
Hän luopui tyttäristään.
Kaksi vuotta kiertolaisena
Kun Sadun tyttäret muuttivat lastenkotiin, hän sanoi asuntonsa irti ja lähti kiertelemään ympäri suomen.
– Olin käytännössä kaksi vuotta asunnoton. Liftasin Suomea ristiin rastiin ja yövyin milloin missäkin. Tuona aikana kukaan ei tiennyt, missä milloinkin olin, Satu kertoo.
Hän ei selittele ratkaisuaan sen enempää. Se oli yksinkertaisesti jotakin, mitä hänen oli pakko tehdä itsensä takia. Jos aikaa kutsuisi itsensä etsimiseksi, se tuotti tulosta. Kahden vuoden kiertelyn jälkeen Satu löysi itsensä, rauhoittui ja asettui aloilleen.
– Muutin toiseen kaupunkiin ja aloin tehdä uudestaan tuttavuutta lapsiini. He tietävät kyllä, miksi toimin niin kuin toimin ja ymmärtävät. Minulla on nykyään erittäin hyvät välit lapsiini, myös esikoiseeni, joka ei aluksi halunnut olla kanssani tekemisissä, Satu iloitsee.
