Lauri Typpö joutui sijaisperheeseen 1950-luvulla. Viranomaiset eivät puuttuneet asiaan, vaikka Lauria kohdeltiin perheessä julmasti työvoimana. Rakkautta ei sijoituslapselle suotu.
Lauri Typpö asui lapsuutensa pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Hän oli 10-vuotias, kun perhe hajosi. Lauri muistaa edelleen päivän, jolloin poliisit tulivat hakemaan häntä.
– Karkasin koulusta kotiin kesken koulupäivän, ja pihalla odotti poliisiauto. Äiti huusi ovella. Poliisit laittoivat minut autoonsa ja veivät pois.
Äiti oli sairastunut keuhkosairauteen ja joutui parantolaan. Perheen isä oli kuollut jo poikien ollessa pieniä.
Alussa Lauri pääsi toisen veljensä kanssa samaan sijaisperheeseen. Kolmas veljeksistä sijoitettiin naapuriin. Kaikki sujui hyvin, ja vuoden päästä pojat sijoitettiin uuteen paikkaan. Sielläkin elämä sujui mallikkaasti, kunnes kolmantena vuonna veljekset joutuivat kaikki eri perheisiin.
Lapsityövoimaa pahimmillaan
Uusi sijaisperhe kohteli Lauria julmasti. Hänet pakotettiin hoitamaan perheen 15 lehmää ja 30 porsasta. Väsynyt poika joutui kantamaan eläimille rehua ja vettä aamuin illoin ja pitämään huolta navetan siisteydestä. Kouluakin piti käydä, mutta eläintenhoito vei kaiken ajan.
– Ei siitä mitään tullut. Lopulta en saanut enää lainkaan nukuttua, ja minulle määrättiin unilääkettä.
Eräänä iltana, kun perhe piti seuroja tuvassa, Lauri yritti nukkua vinttirapussa. Epätoivo valtasi pojan mielen, ja hän haki unilääkkeensä kaapista. Lauri nielaisi koko purkin sisällön kerralla.
