Nämä ongelmat ajavat suomalaislapsia kotoa sijaisperheisiin
Perhe, sinkku, homo tai hetero – kaikilla on mahdollisuus päästä sijaisperheeksi. Ovet pitää avata paitsi lapselle, myös viranomaisille.
Jos vanhemmat eivät Suomessa pysty pitämään jälkikasvustaan huolta, lapsi otetaan huostaan.
– Suomessa vanhempien päihdeongelmat lienevät suurin yksittäinen syy lasten huostaanottoihin. Muita perusteita ovat mielenterveysongelmat, vanhemmuuden puute ja lasten kaltoinkohtelu, sijaishuollon sosiaalityöntekijä Sirkka Luoma kertoo.
Tällaisissa tilanteissa yhä käytetympi vaihtoehto on sijoittaa lapsi sijaisperheeseen.
– Syitä ottaa sijaislapsi on monia. Moni haluaa auttaa, tai ei ole itse saanut omia lapsia. Myös lähipiirin tai oman lapsuudenperheen kautta asiasta saadut kokemukset voivat vaikuttaa taustalla. Sijaisperheeksi ryhtymistä harkitaan usein pitkään.
Aivan tavallisia perheitä
Sijaisperheen ei tarvitse olla mitenkään erikoinen.
– Etsimme sijaisperheiksi aivan tavallisia perheitä, joilla on elämän perusasiat kunnossa. Lapselle pitää pystyä antamaan huolenpitoa, hellyyttä, kiintymystä ja rakkautta, Luoma sanoo.
– Sijaisperheillä ei saa olla päihde-, rikollisuus- tai vaikeaa lastensuojelutaustaa. Rikas ei tarvitse olla, mutta toimentulon pitää olla riittävä, Luoma sanoo.
Suositus on, että sijaisvanhempi olisi vähintään 25-vuotias.
– Biologiset lapset olisi hyvä olla jo tehtyinä. Tai jos kärsii lapsettomuudesta, hoitojen pitäisi olla läpikäydyt. Yläikärajaa ei ole, mutta lapsen tulisi olla iältään sellainen, että hän voisi biologisestikin olla sijaisvanhempiensa lapsi.
Perhemuodolla ei ole väliä.
– Sijaisperheiksi otetaan myös yksin asuvia ja homoseksuaaleja, Luoma sanoo.
Lapsi oireilee ennemmin tai myöhemmin
Sijaisperheeksi haluaville ei järjestetä varsinaisia psykologisia testejä.
– Prosessi etenee ainakin Seinäjoen kaupungilla siten, että ensin halukkaat sijaisvanhemmat ottavat meihin puhelimitse yhteyttä. Lähetämme heille esitietopaketin, jota saa rauhassa pohtia. Seuraavaksi kunnan sosiaalitoimesta pyydetään esteettömyyslausunto, minkä jälkeen asiaa selvitellään kotikäynnillä tarkemmin.
PRIDE-valmennus on ollut vuoden alusta lähtien pakollinen kaikille sijaisperheeksi haluaville
– Sen aikana kouluttajat auttavat mahdollisia sijaisperheitä miettimään, onko heistä todella tähän. Valmennuksessa käydään läpi oman elämän menetyksiä ja kokemuksia ja saadaan tietoa siitä, miten sijaislapset mahdollisesti oireilevat. Lapsen pelko, suru ja viha omista koettelemuksista nousevat pintaan ennemmin tai myöhemmin, Luoma kertoo.
– Tietyllä tavalla sijaisvanhemmuus on elämistä lasikaapissa: perhe avaa ovensa viranomaisille.
Perheen valmiuksien ja sijaislapsen tarpeiden täytyy vastata toisiaan.
– Me etsimme lapselle perhettä, emme perheelle lasta.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
19:36
Tuomioistuin hylkäsi Navalnyin valituksen 19 vuoden vankeusrangaistuksesta
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
Lataa lisää