Kuulostaako tutulta? Kolme tavallista viikonloppuvirhettä, jotka tuhoavat terveytesi
Elimistö pitää säännöllisyydestä. Jos ihmisen tavat ja rytmi poikkeavat viikonloppuisin suuresti arjesta, voi lopputuloksena olla terveyden rapistuminen.
Viikonloppu – tai muut vapaapäivät töistä tai opiskelusta – mahdollistavat arkirutiinien heittämisen roskakoriin, mutta millä hinnalla? Market Watch listasi kolme yleistä viikonlopputapaa, jotka tekevät hallaa ihmisen terveydelle. Säännöllisyys on nimittäin valttia, kun ihminen yrittää elää terveellisesti.
1. Aterioiden syöminen myöhään
Tuoreen Barcelonan yliopiston tutkimuksen mukaan viikonlopun epäsäännölliset ateriat voivat johtaa ”syömisjetlagiin”, joka voi johtaa painon kohoamiseen. Eniten paino nousi ihmisillä, joiden syöminen viivästyi viikonloppuisin 3,5 tunnilla verrattuna arkeen.
Myöhään syödyt ateriat on jo aiemmin yhdistetty liikakilojen kertymiseen. Syyksi on epäilty ihmisen biologista rytmiä, joka vaikuttaa aineenvaihduntaan. Öisin lepäävä keho tarvitsisi paastoa, ei suurta ateriaa sulatettavakseen.
Lisäksi syömisrutiinien epäsäännöllisyys saattaa johtaa elimistön sisäisen tasapainon horjumiseen.
Aiemmassa espanjalaistutkimuksessa myöhäinen, kymmenen jälkeen illalla syöty ateria yhdistettiin kohonneeseen eturauhas- ja rintasyövän riskiin.
2. Pitkään nukkuminen
Arkena kertyneen univajeen kiinnikurominen vapaapäivinä ei ole kestävä tapa. Vuonna 2019 ilmestyneen tutkimuksen mukaan univajeen aiheuttamia tuhoja aineenvaihduntaan ei pysty lieventämään nukkumalla tavallista enemmän viikonloppuna. Jojo-nukkuminen voi jopa pahentaa univajeen haittoja.
Ylipitkät unet viikonloppuna voivat tutkimustiedon valossa johtaa myös naposteluun sekä lisätä diabetesriskiä. Vuonna 2017 tutkijat puolestaan huomasivat, että arkena menetettyjen tuntien nukkuminen yöunien päälle viikonloppuisin heikentää sydänterveyttä.
Univaje on sydän- ja verisuonielimistön sairauksien sekä kakkostyypin diabeteksen lisäksi yhdistetty muistisairauksiin. American Academy of Sleep Science -järjestön tutkimus varoittaa, että myöhäinen nukkumaanmeno ja pitkään nukkuminen viikonloppuisin voivat paitsi rapauttaa fyysistä terveyttä myös johtaa mielialan laskuun ja väsymykseen.
3. Liika fyysinen rehkiminen
Arkena sohvaperuna, mutta viikonloppuna liikuntahirmu? Urheilu on toki ihmiselle hyväksi, mutta seitsemää päivää koskevien liikuntasuositusten täyttäminen kahden päivän aikana voi johtaa terveydelle haitalliseen lopputulemaan.
Vuonna 2014 ilmestyneen tutkimuksen mukaan ”viikonloppusoturit” ovat suuremmassa riskissä loukkaantua viikonlopun aikana kuin arkena. Uuteen liikuntamuotoon tutustuminen tai liian koviin suorituksiin pyrkiminen ilman riittävää harjoittelua voivat helposti johtaa paikkojen rikkomiseen.
Jos aikaa liikkua ei kuitenkaan löydy kuin viikonlopuista, on sekin parempi kuin ei mitään. Liikunta auttaa elämään joka tapauksessa pidemmän ja terveemmän elämän kuin liikkumattomuus.
Maltti on silti valttia, koska liiallisen rehkimisen seurauksena tapahtunut loukkaantuminen vaikeuttaa liikuntaa jatkossa. Ennen liikuntasuoritusta kannattaa lämmitellä kunnolla, ja suorituksen aikana kehoaan on tärkeää kuunnella.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää