Konsuli: Liikkumista Myanmarissa rajoitettu

Suomen Bangkokin suurlähetystössä iloitaan Burman eli Myanmarin matkailun lisääntymisestä. Maassa voi kuitenkin liikkua vain rajatuilla alueilla.

– On erinomaista, että matkanjärjestäjät järjestävät valmismatkoja Suomesta Myanmariin. Se on uusi ja mielenkiintoinen turistikohde, josta tulee varmaan suosittu, Suomen Bangkokin suurlähetystön konsuli Pirjo Leino sanoo.

Kaikkein turvallisin paikka Myanmar ei silti ole.

– Maassa on rauhattomia alueita. Liikkumista pääturistikohteiden eli Rangoonin, Mandalayn, Bagon ja Irrawaddyn ulkopuolella on rajoitettu. Etnisten ryhmien väliset erimielisyydet voivat purkautua väkivaltaisina.

Kulkuvälineet heikkoa tasoa

Rauhattomuutta lukuun ottamatta Myanmariin matkustavan tulee varautua tavanomaisiin, köyhissä maissa ilmeneviin ongelmiin.

– Lentokoneet, rautatiet, bussit, taksit ja lautat eivät ole suomalaista tasoa. Matkaripulin välttämiseksi myös ruoan ja veden kanssa kannattaa olla varovainen, Leino sanoo.

Toukokuusta lokakuuhun Myanmarissa on monsuunikausi.

– Silloin tulee rankkasateita, mahdollisesti jopa tulvia.

Käteistä mukaan

Myanmariin matkustavia suositellaan tekemään matkustusilmoitus ja ottamaan matkavakuutus. Viisumia kannattaa niin ikään hakea ajoissa, sillä sitä ei saa lentokentältä.

– Myanmarissa käy suomalaisia matkailijoita muutama sata vuodessa. Määrään suhteutettuna ongelmia on kohdattu tähän mennessä vähän.

– Lähinnä yllätyksenä tulee se, että luottokortit eivät kelpaa eivätkä pankkikortit toimi. Raha-automaattejakaan ei voi käyttää kansainvälisesti. Luotettavinta on varata matkan ajaksi käteistä, mielellään Yhdysvaltain dollareita, Leino sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat